Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kun Jenni muutti rivitaloasuntoonsa, sen piha oli kasvanut umpeen: "Kannoin pelkästään saniaisia pois 8 jätesäkillistä" – nyt hänellä on sadan neliön superpuutarha

Piha: Enemmän on enemmän, kuvaa Espoon Järvenperässä asuva Jenni Maedde poikkeuksellista rivitalopihaansa.

Satoja kasveja. Pieni lavatarha hyötykasveille. Terassi ruokapöytineen, grilli, paikka lepotuolille, puhallettava palju. Nämä kaikki löytyvät espoolaisen Jenni Maedden rivitalopihalta Järvenperästä.

Maedde arvioi, että tilaa etu- ja takapihoilla on yhteensä noin 100 neliötä. Takapihalla osan tilasta vie Maedden itse rakentama korotettu terassi, loppu on kasvien valtakuntaa: perennoja on istutusaltaassa ja pienen nurmikon reunoilla, ruukkukasveja, humalaa vajan seinällä. Varjoa tuovat syreeni, kirsikkapuu ja magnolia. Keskellä on pallon muotoiseksi leikattu tuija.

– Nurmikkoakin on juuri sen verran, että siihen mahtuu levittämään viltin, Maedde naurahtaa.

Hän arvioi, että kasveja on satoja. Alkuun Maedde piti niistä taulukkoa, mutta lopetti, kun ei enää pysynyt mukana.

– Kasveja tulee lisää, mutta niitä myös menee, kun kaikki eivät selviä talvesta.

Puutarhansa tyyliä Maedde kuvaa sanoilla ”enemmän on enemmän”. Inspiraatiota hän on hakenut englantilaisesta, rönsyilevästä ja runsaskukkaisesta cottage garden -tyylistä.

Maeddelle tärkeimpiä kasveja ovat tulppaanit ja pionit.

– Molempia on enemmän kuin näin pienellä pihalla saisi olla, siitäkin huolimatta, että myyrät vievät joka vuosi osan tulppaaneista, Maedde huokaa.

Suuri rakkaus ovat myös englantilaiset David Austin -ruusut. Ne ovat selvinneet pihalla vuosia.

– Vähälumisina talvina olen käärinyt ne pakkaspeitteisiin, mutta tänä talvena ei ole tarvinnut, kun lunta on ollut niin paljon. Sen sijaan odotan jännityksellä, miten havut ovat selvinneet lumikuormasta.

Lounaaseen antava piha sijaitsee korkealla mäellä, mutta suojaisessa painanteessa. Mikroilmasto on suotuisa ja esimerkiksi alun perin Maedden aiemman kerrostaloasunnon parvekkeella kasvaneet magnoliat ovat nekin pärjänneet pihalla vuosia.

– Olen kokeillut paljon erilaisia lajeja. Kaikki eivät tokikaan ole selvinneet talvesta. Esimerkiksi yhtenä talvena, kun piha oli kokonaan jäässä, menetin hirveän määrän ruusuja. Monet lajit ovat kuitenkin menestyneet. Joitakin syksyllä istutettuja juurakoita olen suojannut rakentamalla niille Finnfoamista laatikon ympärille, mutta kun ne ovat ehtineet kunnolla juurtua, ne pärjäävät kyllä.

Kun Maedde muutti asuntoonsa seitsemisen vuotta sitten, piha oli kasvanut täyteen.

– Kannoin pois pelkästään saniaisia kahdeksan jätesäkillistä, Maedde muistelee.

Yhden vuoden hän tyytyi katselemaan pihaa ja tekemään sopua jo olemassa olevien puiden kanssa.

– En halunnut poistaa turhaan pihalta siellä hyvin pärjääviä kasveja. En välttämättä välitä niin paljoa esimerkiksi tuijista, mutta hävittämisen sijaan olen leikannut niitä.

Maedde asui aiemmin kerrostalossa. Ensimmäisen oman pihansa kanssa hän nauraa edenneensä takapuoli edellä puuhun.

– Purin kerrostalopatoutumia ja istutin kauheasti kukkia. Alkuun minulla oli myös enemmän paljon työtä vaativia kasveja, kuten daalioita, jotka on nostettava talveksi ylös. Nyt kun perennat ovat kasvaneet, niiden määrä on vähentynyt.

Maedde on koulutukseltaan sisustusarkkitehti ja suunnittelee myös pihoja. Aiemmin hän on toiminut viherrakentajana. Taustasta on ollut paljon apua ja hän on suunnitellut ja rakentanut esimerkiksi korotetun terassin ja sen yhteydessä olevan istutusaltaan itse.

Työtä pihalla riitti varsinkin ensimmäisinä vuosina.

– Kun piha oli uusi, olin usein aamuisin nyppimässä vuohenputkia yöpuvussa ja kahvikuppi kädessä. Nyt kun kaikki alkaa olla valmista, tekemistä on vähemmän. Toki siistimistä ja puiden parturointia riittää. Se ei tosin olisi pakollista, vaan teen sitä ihan omaksi ilokseni.

Puutarha merkitsee Maeddelle paikkaa rauhoittumiseen.

– On ihanaa vetäytyä oman puutarhan rauhaan. Suunnittelijana olen koko ajan tekemissä keskeneräisyyden kanssa. Puutarha opettaa hetkeen tarttumista. Joku kukka saattaa kukkia vain hetken, ja siitä on pysähdyttävä nauttimaan juuri silloin.