Helsingin poliisi on selvittänyt rikossarjan, jossa varkaat veivät sähkömaastopyöriä kaikkiaan noin 145 000 euron arvosta.
Vorot vierailivat helmi- maaliskuussa kolmesti pyöräliikkeissä Helsingissä ja Vantaalla. Helsinkiläisessä pyöräliikkeessä varkaat kävivät 10 päivän sisällä kahdesti.
Epäillyt anastivat yhteensä yli 20 sähköpyörää. Suurin osa varastetuista pyöristä saatiin takaisin, mutta osa varastetusta tavarasta jäi kateisiin.
– Haluamme muistuttaa, että sähköpyörät ovat suosittuja kohteita varkaille. Yhden pyörän arvo voi olla 10 000 euroa. Poliisi suosittelee, että pyörämyymälät kiinnittäisivät erityistä huomiota turvatoimiin, kuten vartiointiin, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Juurikkamäki tiedotteessa.
Hän kertoo, että poliisi pääsi epäiltyjen jäljille omien tutkimustensa avulla.
Poliisin esitutkinta tapauksista on nyt valmistunut. Epäiltyjä on kaikkiaan viisi ja heistä kolme on ollut esitutkinnan aikana vangittuna. Poliisi epäilee yhden osallistuneen kaikkiin kolmeen varkauteen.
Kaikissa kolmessa rikoksessa pyörät kuljetettiin vuokratulla autolla.
Helsinkiläiseen pyöräliikkeeseen rikolliset murtautuivat ensimmäisen kerran 18. helmikuuta tänä vuonna. Heidän epäillään vieneen 10 sähkömaastopyörää, joiden yhteisarvo oli 57 000 euroa. Pyörät löytyivät seuraavana päivänä pakettiautosta huoltoaseman parkkipaikalta Helsingissä.
Poliisi epäilee, että miehet vuokrasivat pakettiauton väärillä tiedoilla. Tämän takia heitä epäillään myös petoksesta.
Toisen kerran varkaat iskivät samaan liikkeeseen 28. helmikuuta ja veivät yhdeksän sähkömaastopyörää, joiden arvo oli yhteensä noin 41 000 euroa. Tämäkin rikos tehtiin vuokratulla autolla, joka löytyi seuraavana päivänä Helsingistä. Auton sisällä oli kuusi pyörää, mutta loppuja ei löydetty.
Vantaalaisessa liikkeessä varkaat kävivät aamuyöllä 4. maaliskuuta. Tällä kertaa he veivät neljä sähköpyörää, joiden arvo oli yhteensä 36 000 euroa.
Pyörät jäivät kateisiin.