Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pertti Huhtilainen, 58, on suunnitellut yli 600 häät – "Räväkkä hullu" on samalla tarkka maineestaan: tällaisia asioita häneltä on turha pyytää

Juhlat: Kokeneen hääsuunnittelijan mukaan häät ovat yhä enemmän morsiusparin näköisiä.

Pertti Huhtilainen, 58, kertoo järjestäneensä elämässään yli 600 häät. Aiemmin hän toimi ravintola-alan johtotehtävissä 35 vuotta. Tässä ajassa kansainvälisten illallisten, gaalojen ja juhlien järjestelyt tulivat tutuiksi.

– Tein myös tapahtumatuotantoa ja hääsuunnittelua rinnalla, ja sitten tuli vaan halu tehdä itselleen ja oman näköistä, kertoo Huhtilainen.

Hän perusti hää- ja juhlasuunnittelutoimisto Divinen vuonna 2016. Tänä vuonna Huhtilainen kertoo tekevänsä yli 40 häät. Tilauskirja on tälle kesälle Huhtilaisella jo täynnä, ja kesä 2023 alkaa täyttyä.

Tikkurilassa asuva Huhtilainen kertoo saavansa ennakkolaskujen ositteiden perusteella asiakkaita Vantaalta, muttei korostetusti.

– Vantaan alue on haastava juhlatilojensa puolesta.

Huhtilainen kertoo trendinä, että näyttävät häät ovat nousemassa pitkään suosiossa olleiden boheemityylisten vihkimisten rinnalle.

Hänen mukaansa häiden sävy on rentoutunut. Pakkopullakättelyihin ja muihin perinteisiin pohjautuvat häät ovat väistymässä.

– Morsiusparit yleensä itse maksavat ja suunnittelevat häänsä. Siksi ne ovat muuttuneet hyvin pariin personoiduiksi, niin kuin pitää ollakin.

Myös morsiusparien monimuotoistuminen on muuttanut seremonioita persoonallisempaan suuntaan. Esimerkkinä tästä Huhtilainen mainitsee eri kulttuureista tulevien tai samansukupuolisten häät.

Huhtilainen on tehnyt niin rock- kuin punk-teemaisia häitä. Hän kertoo olevansa ”aika räväkkä ja luova hullu”. Aivan kaikkeen ei Huhtilainen kuitenkaan lähde mukaan.

– Maineestaan ja tyylistään pitää olla tarkka, vaikka tekeekin persoonallisia juttuja. Mauttomuudet ovat sitten asia erikseen.

Huhtilainen kertoo myös, että klassisten kesähäiden ohella on trendikästä mennä talvella naimisiin. Tämä näkyy etenkin pääkaupunkiseudulla.

– Yksi vuoden kysytyimpiä päiviä on uudenvuodenaatto.

Huhtilainen toteaa, että hänelle on ensiarvoisen tärkeää löytää luottamus ja yhteys asiakkaidensa kanssa ensitapaamisella.

– Muuten kauppoja ei synny, vaan ohjaan seuraavalle suunnittelijalle.

On turhauttavaa, ellei suunnittelijaa kuunnella, kertoo Huhtilainen. Toisaalta on tärkeää, että morsiuspari uskaltaa kertoa suunnittelijalle mielipiteensä. Heidän kanssaan ollaan suunnitteluprosessissa tiiviisti tekemisissä.

– He ovat kuin puoliystäviä, ja osasta tuleekin ystäviä.

Vaikka häät ovat monelle yksi elämän tärkeimmistä hetkistä, Huhtilainen ei ota paineita niiden onnistumisesta.

– Ei tätä työtä voi tehdä, jos se menee kitusiin.

Hän kertoo, että hänellä pyörii paritkymmenet häät mielessä parhaillaan. Niihin ei voi tempautua liikaa mukaan.

– Jos ryhdyt niitä tunteella tekemään, menetät ammattitaitosi.

Paras palkinto on tyytyväinen morsiuspari ja onnelliset vieraat.