Käyttääkö Helsingin poliisi Twitterissä blokkilistaa? – Näin vastaa viestintäpäällikkö: "Pääasiassa anonyymejä trollitilejä"

Helsingin poliisin viestintäpäällikkö Leena Karhumäki kiistää, että käytössä olisi ollut "blokkilista".

Twitterissä on kuohuntaa herättänyt se, että jotkut keskustelijat ovat havainneet tulleensa Helsingin poliisin virallisen Twitter-tilin blokkaamaksi. Estetty henkilö ei tällöin näe omassa Twitterissään poliisin twiittejä.

Kohu alkoi ensin ylikomisario Jari Taposen asettamista blokkauksista. Taponen kertoi viime syksynä Ylelle joutuneensa someaktiivisuutensa vuoksi rankasti maalitetuksi. Tällä viikolla Taponen on ottanut Twitterissä kantaa muun muassa siihen, miksi Suomi ei hänen mukaansa ole ns. Ruotsin tiellä.

Näin kansainväliset katujengit tekevät tuloaan Helsinkiin, jo 13-vuotiaat huolestuttavassa seurassa – KRP: "Sama kaava kuin Tanskassa ja Ruotsissa"

Oikeistohenkinen tili Päivän byrokraatti twiittaa, että ongelma on nyt laajentunut ja estetyille yhteistä näyttää olevan se, että he ovat poliittisen kentän oikealta laidalta. Tilannetta on arvostellut myös esimerkiksi helsinkiläinen kansanedustaja Atte Kaleva (kok.)

Helsingin Uutiset kysyi Helsingin poliisin viestintäpäälliköltä Leena Karhumäeltä blokkikohun taustat.

Onko Helsingin poliisilla virallinen kanta asiaan? Miten laajat kansalaisten blokkaamiset soveltuvat kuvioon, kun kyse on viranomaisen virallisesta somekanavasta?

Helsingin poliisi noudattaa Poliisihallituksen laatimia sääntöjä ”Keskustelun säännöt poliisin somessa”, jotka ovat nähtävillä poliisin verkkosivuilla: poliisi.fi/some. Toistuvasti sääntöjä rikkovan käyttäjän viestintä poliisin kanavilla voidaan estää. Viestin poistamisesta tai estosta ei ilmoiteta kirjoittajalle.

Eduskunnan oikeusasiamies on useissa kanteluratkaisuissaan vahvistanut, että ”sananvapauteen ei sisälly ehdotonta ja rajoittamatonta oikeutta tuoda esille mielipiteitään tietyssä toisen ylläpitämässä viestintäkanavassa”.

Lisäksi Eduskunnan oikeusasiamies on todennut, että ”esto Twitter-tilillä vaikuttaa lähinnä sen kohteena olevan henkilön mahdollisuuteen kommentoida tai uudelleen twiitata kyseisen kanavan twiittejä. Se vaikuttaa näin ollen jossain määrin mahdollisuuteen osallistua yhteiskunnallisista asioista käytävään keskusteluun Twitterissä. Mahdollinen esto ei kuitenkaan rajoita avoimella Twitter-tilillä olevien tietojen saamista”.

Helsingin poliisin Twitter-viestit ovat verkossa kaikkien saatavilla kahdella tavalla. Poliisin uusimmat Twitter-viestit ovat luettavissa suoraan poliisi.fi -verkkosivun kautta kohdassa ”Twiitit”. Lisäksi Helsingin poliisin Twitter-viestejä voi seurata kirjautumatta verkkosivulla https://twitter.com/HelsinkiPoliisi.

Onko Helsingin poliisin tililtä blokattu jonkin listan mukaan ihmisiä? Kuka tuota tiliä ylläpitää, onko henkilöitä pääsääntöisesti 1 vai useita ylläpitäjiä?

Helsingin poliisin Twitter-tilistä vastaa viestintä eli useita eri henkilöitä. Ylikomisario Jari Taponen ja muut poliisin viralliset edustajat vastaavat omista tileistään ja niiden blokkauksista. Meillä ei ole mitään blokkilistaa.

Onko todella niin, että jos ylikomisario Taponen blokkaa jonkun omalta tililtään, sama henkilö blokataan myös viranomaisen yleiseltä tililtä?

Yhden tilin joutuminen blokatuksi usealta poliisin tililtä kertoo lähinnä siitä, että se on julkaissut selkeästi epäasiallisia kommentteja.

Kuinka paljon viranomaisen pitää sietää kritiikkiä ja mihin raja vedetään?

Blokkaaminen perustuu aina yhteen selvästi rajat ylittävään tai useampaan epäsopivaan viestiin. Twitterissä esitelty viesti ei välttämättä ole se, joka blokkaukseen on johtanut.

Olemme blokanneet esimerkiksi väkivaltaan yllyttäviä viestejä ja rasistisia viestejä. Osa viesteistä on sellaisia, joita ei voida pitää normaalina viranomaistoiminnan kriittisenä arvosteluna. Ne voivat olla maalitusta, informaatiovaikuttamista tai vain huonoa käytöstä. Blokatut tilit ovat pääasiassa anonyymeja trollitilejä.

Eduskunnan oikeusasiamies on ratkaisut kaikki blokkauksiin liittyvät kantelut Helsingin poliisilaitoksen eduksi, toteaa viestintäpäällikkö Leena Karhumäki.

"En lähtisi Ruotsin tilannettakaan paisuttamaan" – Pormestari Juhana Vartiainen uskoo, että alueiden erojen kärjistyminen pystytään Helsingissä estämään

Lupaus nopeasta rahasta voi houkuttaa jengeihin – Näin sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi KRP:n varoitusta "Ruotsin tiestä"

Helsingin poliisilaitos viestii kovan paineen alla

Halla-aho: Rivipoliisit kertovat aivan toisenlaisesta todellisuudesta kuin viralliset tiedotteet – Näin poliitikot kommentoivat jengiväkivaltaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut