Kivikkoon suunnitellaan helikopterikenttää: "Meluvaikutukset jäisivät pääosin Lahdenväylän ja Kehä I:n sekä teollisuusalueen päälle" – Lautakunta käsittelee asiaa tiistaina

Kivikkoon, Lahdentien ja Kehä I:n kainaloon, suunnitellaan kaupallista helikopterikenttää.

Kyseinen alue on kaavoitettu pelastuslaitoksen helikopteritoiminnalle. Pelastuslaitoksella ei kuitenkaan ole helikopteritoimintaa.

Kentän muuttaminen kaupalliseen toimintaan vaatii asemankaavan muutoksen.

Kaupunkiympäristölautakunnan on määrä päättää asiasta tiistain kokouksessaan.

Virkamiesesityksen mukaan alueelle on mahdollista sijoittua tulevaisuudessa mm. kaupallista helikopteritoimintaa sekä muita ilmailualan operoijia, jotka hyödyntävät esimerkiksi droneja, sähköisiä lentolaitteita ja miehittämättömiä ilma-aluksia.

Kaavatyössä on tarkoitus määritellä toiminnan tarkemmat reunaehdot mm. melu ja liikennöintiajat.

Kaavan yhteydessä osoitetaan muun muassa lähestymissektorit sekä varataan rakennusala tukikohtana toimivalle rakennuskannalle, huolto- ja korjaustoiminnalle sekä latausinfralle.

Lentotoiminta olisi mahdollista ympäristöluvan myöntämisen jälkeen.

Lue lisää:

Helikopterikenttä Kivikkoon etenee, asukkaat pelkäävät äänihaittaa – lentoreittien alla melun voimakkuus olisi 85 desibeliä

Laadittujen selvitysten mukaan meluvaikutukset jäisivät pääosin Lahdenväylän ja Kehä I:n liikennemelualueille sekä Kivikon teollisuusalueen päälle, virkamiesesityksessä todetaan.

Ilmailualan keskittymä voisi houkutella Kivikon teollisuusalueelle erityisosaamista, lisätä alueen vetovoimaisuutta sekä kohottaa alueen profiilia.

Lue lisää:

Omakotiyhdistys vastustaa helikopterikentän rakentamista Kivikkoon: "Ihmettelemme, että tämä on viety eteenpäin"

Mikäli asemakaavan muutoksesta luovutaan, jäisi Kivikon tontille voimassa olevan asemakaavan mukaisesti pelastuslaitoksen tarpeisiin osoitettu helikopterikenttä.

Asemakaavamuutoksesta luopuminen tarkoittaisi ilmailualan kannalta epävarmaa tulevaisuutta Helsingissä, esitystekstissä todetaan.

Pysyvän operointipaikan puute ei mahdollista alan investointeja tai ilmailualan kehittymistä Helsingissä.

Tällä hetkellä Helsingissä ei ole lainkaan helikoptereille tarkoitettua kenttää. Helikopterioperaattoreiden toiminta Hernesaaressa päättyi vuoden 2018 lopussa. Helikopteritoiminta Malmin entiseltä lentokentältä on niinikään päättynyt viime vuosien aikana.

Lue vielä:

Ihmetteletkö Helsingin yllä toisinaan pörrääviä koptereita? – Pelastustyö Marjaniemen edustalla aiheutti soiton, jossa tivattiin "eikö tätä voisi harjoittaa virka-aikaan"

Lähipäivinä kattojen yläpuolella lentelevä helikopteri skannaa helsinkiläisiä koteja – tästä on kyse

Mainos: Helsingin kaupunki

Mainos: Helsingin kaupunki

50-luvun kerrostalo puolitti lämmityskulunsa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut