Talvisodan alussa Suomen ilmatorjunta tähtäsi tarkasti: puna-armeijan pommikone tippui Helsinkiin – pitääkö huhu konekiväärillä ampuneesta naisesta paikkansa?

Munkkiniemessä kuului valtava rysähdys Talvisodan toisena päivänä. Päivämäärä oli 1. joulukuuta vuonna 1939.

Suomen ilmatorjunta oli osunut Ilmalan kallioilta Neuvostoliiton pommikoneeseen. Kone tippui Munkkiniemeen Kartanontien ja Kadetintien kulmaan.

Paikalliset vannoivat nähneensä koneen konekivääriampujana vaaleahiuksisen naisen. Tarinan mukaan hän jopa jatkoi tulitusta koneen jo pudottua.

Kone oli lähtenyt liikkeelle Leningradista. Se kuului puna-armeijan ilmavoimien 35. pikapommituslentorykmentin SB-pommittajiin. Kone lensi osana yhdeksän pommikoneen laivuetta.

Rykmentin maaleina olivat Helsingin rautatieasema, Pasilan rautatieasema ja Malmin lentokenttä.

– On sattumaa, että osuman saanut kone putosi juuri Munkkiniemeen, sillä kaupunginosa ei ollut pommikoneiden kohteena, kertoo ilmailuhistorioitsija Carl-Fredrik Geust.

Ilmatorjunta ei ollut talvisodassa helppoa. Kalusto oli vielä alkeellista: Tutkia ei ollut. Kuulolaitteita oli jonkin verran, mutta nekin olivat epätarkkoja.

Ilmalan ilmatorjunta on Geustin mukaan käytännössä havainnut laivueen vasta, kun se tuli näkyviin.

– Tässä tapauksessa ilmatorjunta tähtäsi hyvin, Geust sanoo.

Kone törmäsi maahan Munkkiniemessä ja teki syvän kuopan. Koneen osia löytyi myöhemmin suurelta alueelta.

Paikalle saapui nopeasti munkkiniemeläisiä, sekä hälytysajoneuvoja. Koska kone tippui lähelle kaupunkiin, myös valokuvaajat ja toimittajat saapuivat paikalle nopeasti.

Poliisi eristi alueen nopeasti.

– Eristäminen oli pakko tehdä, koska koneessa oli räjähteleviä pommeja. Ilmeisesti konekiväärivyötkin räjähtelivät jonkun aikaa, Geust kertoo.

Törmäyksessä kuoli koneen koko miehistö. Konetta ohjasi arkistotietojen mukaan vanhempi politrukki Ivan Borisovitš Blagotšnikov. Tähystäjänä toimi Vasili Ilitš Medveded ja konekivääriampujana Ivan Aleksejevitš Golovin.

Huhu vaaleahiuksisesta naisesta ei siis pidä virallisten tietojen mukaan paikkaansa.

– Lähtökohta lienee se, että konekivääriampuja oli pienikokoinen mies, jolla oli sirot saappaat ja ehkä jokin värikäs huivi. Arkistoista käy ilmi, että koneessa ei ole ollut naista.

Myöskään putoamispaikalta otetuista kuvista – joita ei ole kaikkia julkistettu yleisölle – ei ole Geustin tietojen mukaan löytynyt todisteita siitä, että koneessa olisi ollut nainen. Tämänkin perusteella tieto ei pidä paikkaansa.

– Tiedän, että Munkkiniemessä tämä huhu vielä kiertää, Geust sanoo.

Entä huhu siitä, että konekivääri ampui yhä koneen jo pudottua maahan? Tämä väärinkäsitys johtui ilmeisesti paukahtelevista konekivääripatruunoista.

– Konekiväärin ammusvyöt räjähtelivät tulipalon kuumuudesta.

– Kaikki saivat surmansa, kun kone räjähti. Kone oli vielä pommilastissakin, Geust arvioi.

Munkkiniemi koki pommituksia myöhemmin Helsingin suurpommituksissa vuonna 1944.

Geustin puolison perhe asui silloin alueella. Heidän talonsa ikkunat rikkoutuivat ja perhe joutui lähtemään evakkoon. Korjaustarvikkeita ei ollut.

– Perheen isä oli rintamalla. Muu perhe evakuoitiin Pietarsaaren seudulle, kuten moni muukin helsinkiläisperhe, Geust tietää kertoa.

Geustin mukaan Talvisodan toisena päivänä Munkkiniemeen tiputettu pommikone oli ensimmäisiä Suomen ilmatorjunnan pudottamia puna-armeijan koneita.

Helsingin Sanomien mukaan Neuvostoliiton tiputetusta koneesta jäi jälkeensä kuoppa, jota lapset käyttivät pitkään leikkipaikkana.

Talvisin sinne tehtiin kelkkamäki.