Pientaloalueen asukkaiden kiivaasti vastustama kaava eteni – uusien rakennusten havainnekuva näyttää muutoksen

Käpylän Onnentielle halutaan rakentaa koteja noin sadalle ihmiselle Metropolian entisiin opetustiloihin. Kiinteistön ja tontin omistaja on Kojamo.

Onnentien puoleinen, korkein osa on tarkoitus säilyttää ja entisen koulun sekä laboratorion siipirakennukset korvata kolmikerroksisilla taloilla.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi asemakaavan muutoksen omalta osaltaan tiistaina. Seuraavaksi asiaa käsittelee kaupunginhallitus.

Kiinteistön molemmilla puolilla on perinteistä käpyläläistä pientaloasutusta. Aluetta pidetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaana.

Kaupunki on saanut runsaasti palautetta sekä tontin myynnistä että asuinrakentamisen suunnittelusta. Kaupungille toimitettiin aiemmin 1178 ihmisen allekirjoittama adressi, jolla vastustettiin suunnitelmia. Muun muassa umpikorttelia pidettiin liian massiivisena kulttuurihistorialliselle alueelle. Rakennukset olisi haluttu pitää koulukäytössä.

Kaupungin mukaan saatu palaute on otettu huomioon ja viimeisimmässä kaavasuunnitelmassa ”yhtenäinen rakennusmassa on jaettu neljään pienempään osaan ja ylin kerros on toteutettu sisäänvedettynä.”

Koulurakennuksen vanhin osa on rakennettu vuonna 1942 ja sitä on laajennettu useaan otteeseen, viimeksi vuonna 1992.

Kaavaratkaisu mahdollistaisi pihasiipien purkamisen. Tontin pohjoissivun siipi edustaa ajalleen tavanomaista koulurakentamista,mutta sillä on paikallishistoriallisia arvoja alueensa ensimmäisenä kouluna, kaupunki kertoo.

Tontin eteläsivun siipi on rakennettu 1991 ja se edustaa kaupungin mukaan oman aikansa arvostettua arkkitehtuuria.

Purkaminen on kaupungin mukaan kuitenkin perusteltua, koska siivet sopivat huonosti asuinkäyttöön, eikä arkkitehtonisia arvoja ja ominaispiirteitä olisi mahdollista säilyttää muutoksessa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut