Helsingissä tehdään vuosittain 20–30 rikosilmoitusta tyrmäystipoista. Todellisuudessa rikosten määrä on suurempi.
Joni, 21, vietti puoli vuotta sitten työnantajansa pikkujouluja suositussa Helsingin ydinkeskustan baarissa. Ravintolaan oli saavuttu jatkamaan juhlia yksityistilaisuudesta.
Joni osti ravintolasta muutaman juoman. Hän oli alkoholista huolimatta hyvässä kunnossa. Mies muistaa esimerkiksi auttaneensa ystävää etsimään hukattua puhelinta.
Sitten – aivan yhtäkkiä – muisti katkesi.
Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa suositussa baarissa tapahtuu huomattava määrä tapauksia, joissa ihmisten juomiin laitetaan tyrmäystippoja, esitetään sosiaalisen median keskustelupalvelu Jodelissa.
Ravintolaa koskevassa viestiketjussa on runsaasti kommentteja, joissa ihmiset kertovat itse joutuneensa tai ystäviensä joutuneen tyrmäystippojen uhriksi kyseisessä ravintolassa. Myös muita Helsingin keskustan ravintoloita mainitaan keskustelussa nimeltä.
Tarinat vastaavat toisiaan: henkilö on ollut hyvässä kunnossa, mutta kyseisessä ravintolassa hänen muistinsa on katkennut. Vastaavaa ei ole aiemmin tapahtunut.
Jodel on anonyymi keskustelupalvelu, jossa ihmiset eivät esiinny omalla nimellään.
Seuraavana aamuna Joni heräsi ravintolan lähellä asuneen ystävänsä kotoa muistamatta, miten oli sinne päätynyt. Ystävien mukaan Joni oli ollut niin huonossa kunnossa, ettei hänen kannattanut lähteä yksin seikkailemaan kotiinsa.
– Olin ihan kunnossa, sitten katkesi muisti ja heräsin seuraavana aamuna. Ajattelin, että olisiko voinut olla niin, että sain tippoja, koska samassa ravintolassa olleelle kaverilleni kävi samana iltana prikulleen sama juttu. Hän oli aamulla herännyt seisten suihkusta, Joni ihmettelee.
Tapaus on kuitenkin epäselvä. Joni ei voi olla täysin varma, laitettiinko hänen juomaansa tyrmäystippoja.
– Ei voi olla ikinä sataprosenttisen varma paitsi, jos testaamassa labrassa, Joni pohtii.
Kun hän huomasi keskustelun ravintolasta Jodelissa, miehen epäilykset kuitenkin vahvistuivat: huumattiinko hänet?
Helsingissä tehdään vuosittain noin 20–30 rikosilmoitusta tyrmäystipoista, poliisista kerrotaan.
Rikostarkastaja Jari Illukka kertoo, että tapauksia on luultavasti paljon enemmän. Usein myös näytön saaminen rikoksesta on haastavaa.
– Oireet voivat olla hyvin epämääräisiä. Jos ravintola-illan päätteeksi kokee itsensä huonovointiseksi, ihminen ei välttämättä itsekään tunnista johtuuko se alkoholista vai jostain muusta.
– Uhri saattaa miettiä, ettei ollut ihan normaalia, mutta sitten ajatella, että oliko siinä kuitenkaan mitään.
Poliisilla ei ollut keskiviikkoaamuna saatavilla tietoa, onko kyseisestä ravintolasta tehty tyrmäystippoihin liittyen rikosilmoituksia. Poliisi kommentoi asiaa yleisellä tasolla.
Ravintolan edustaja kertoo Helsingin Uutisille sähköpostitse, ettei poliisi ole ollut yhteydessä yritykseen tyrmäystippoihin liittyen. Hän vakuuttaa, että yritys ottaa asian vakavasti.
Miten aiotte toimia nyt?
– Selvitämme yhdessä ulkopuolisen turvallisuusyrityksemme kanssa toimenpiteitä, joilla varmistamme vieraillemme turvallisen kokemuksen pubissamme. Tutkimme sisäisiä rutiineja nähdäksemme, voimmeko tehdä enemmän vieraidemme turvallisuuden varmistamiseksi, edustaja sanoo.
Rikostarkastaja Illukka kertoo, että motiivi on poliisin tietoon tulleissa tapauksissa jäänyt hämärän peittoon.
Mahdollinen motiivi voi kuitenkin olla esimerkiksi varkaus tai seksuaalirikos.
Tyypillinen rikoksen tekotapa on laittaa tyrmäystippoja henkilön juomaan. Illukka muistuttaa, että on tärkeää vartioida omia juomia.
Illukka kannustaa kaikkia hakeutumaan vuorokauden sisällä testeihin, jos epäilee saaneensa tyrmäystippoja. Tämän jälkeen keholle vieras aine poistuu.
– Jos epäilee joutuneensa kohteeksi, niin kannattaa hakeutua nopeasti testeihin. Muuten näytön saaminen on hankalaa, Illukka sanoo.
– 24 tunnin jälkeen olemme jo takamatkalla.
Joni kertoo olleensa tietoinen, että tyrmäystippoja pitää varoa. Hän tarkkaili tuonakin iltana juomiaan tarkasti.
– Olen mies ja tämä on naisille isompi uhka, mutta silti pitää olla varuillaan.
Mitä ajatuksia tapaus herättää nyt Jonissa?
– Ahdistusta. Jos haluaa mennä viettämään iltaa, niin se pitäisi saada tehdä turvallisesti. On hemmetin törkeätä, että tuollaista tapahtuu. Asialle pitäisi yrittää tehdä jotain. Nyt vaikuttaa siltä, ettei ketään kiinnosta.
Helsingin Uutiset ei julkaise ravintolan nimeä, koska epäilyjä ei ole pystytty vahvistamaan. Helsingin Uutiset ei julkaise Jonin oikeata nimeä asian arkaluontoisuuden vuoksi. Jonin henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.