Henkilöstövuoto käy kouluihin, joissa palkka on parempi ja työ mielekkäämpää.
– Palkkaus ja se, että opettaja saa keskittyä kasvatukseen ja opettamiseen, sanoo Erja Lehtonen tärkeimmiksi asioiksi, joiden avulla varhaiskasvatuksen opettajan koulutuspaikat saadaan täytettyä ja valmistuneet töihin päiväkoteihin.
Lehtonen on Espoon seudun varhaiskasvatuksen opettajien pääluottamusmies.
– Nyt varhaiskasvatuksen opettajia työskentelee muun muassa kouluissa opettajien sijaisina.
Kouluihin heitä ajaa perusopetuksen maksama parempi palkka ja se, että kouluissa voi keskittyä opettamiseen.
Peruskoulun opettajan pätevyyttä varhaiskasvatuksen kandidaatilla tai maisterilla ei ole, mutta he voivat työskennellä kouluissa määräaikaisina opettajina tai esiopetuksessa.
– Jos käyt yliopistokoulutuksen ja palkkasi on reilu 2 500 euroa, eihän sillä makseta edes opintolainaa, Lehtonen puuskahtaa.
Hänen mielestään varhaiskasvatuksen opettajan kuukausipalkan ”pitäisi alkaa kolmosella”.
Hänestä kunnallisella puolella voitaisiin käyttää myös laajemmin palkan päälle maksettavia rekrytointi- tai henkilökohtaisia lisiä.
– Lisiä ei pitäisi maksaa vain työvuosien mukaan. Pitää olla muitakin porkkanoita, jotta saadaan nuoria alalle.
Varhaiskasvatuksen opettajat neuvottelevat parhaillaan muiden kunta-alan työntekijöiden ohella tulevan sopimuskauden palkoista.
Helsinki tuplasi alkuvuodesta uudelle varhaiskasvatuksen opettajalle ja erityisopettajalle maksettavan kannustinpalkkion 2 000 euroon.
Va. varhaiskasvatuksen johtaja Ulla Lehtonen kertoo, että toimialalla pohditaan parhaillaan sitä, voidaanko kannustimia käyttää, jotta päteviä opettajia saataisiin niihin päiväkoteihin, joissa pula on pahin.
– Siihen liittyy monta näkökulmaa. Pitää pohtia työntekijöiden yhdenvertaisuutta. Toisaalta on tärkeää, että ne päiväkodit, joissa tilanne on haastavin, saavat enemmän apua.
Päiväkotien tilanne myös elää jatkuvasti. Haastava tilanne saattaa syntyä monen osatekijän, kuten muuttojen ja äitiyslomien summana.
– Meillä on myös hankalammin tavoitettavia alueita sekä alueita, joilla asuminen on kallista ja jonne työntekijöillä voi olla pitkä matka.