Kontulassa surraan ostoskeskuksen viimeisen kukkakaupan lopettamista. HU haastatteli asiakkaita ostarilla – heistä monet kaipaavat monipuolisempia palveluja.
Kontulassa asuvat Kerttu Saarinen, 69, ja Mailis Pynnönen, 67, ovat pahoilla mielin. Heidän kevättään synkentää Kontulan ostoskeskuksen ainoan kukkakaupan lopettaminen.
– Olin viime viikolla menossa ostamaan vappukukkia ja kauppa olikin aivan tyhjillään. Kyllä se oli iso yllätys, kun varmaan 20 vuotta olen käynyt siinä myymälässä säännöllisesti, Saarinen kertoo.
– On kyllä ikävää, että palvelut täällä ostarilla vain kutistuvat koko ajan. Tai palveluita kyllä sinänsä on sama määrä kuin ennen, mutta ne ovat jo aika yksipuolisia, Pynnönen valittaa.
– Nyt täällä on vain halpoja partureita, kebab-paikkoja ja kaljakuppiloita. Oikeastaan missään niistä en ole käynyt, mutta tällaisia kukkapuoteja voisi olla enemmän.
Pynnönen muistaa vielä vuodet, jolloin Kontulan ostarilla oli posti sekä useita pankkeja ja erikoisliikkeitä, muun muassa kirjakauppa ja lastenvaateliike Papukaija.
Rouvia myös askarruttaa kahden kukkakaupassa olleen undulaatin kohtalo.
– Toivottavasti niillä on kaikki hyvin, vaikka kauppa itse lopettikin. Ne olivat aina niin iloisia lintuja, Saarinen ja Pynnönen pohtivat.
Isot marketit hankkivat valtavia määriä kukkia.
Molemmat ovat huomanneet myös sen, että halpamyymälä Kiva-kauppa on lopettanut toimintansa Kontulan ostarilla lähes samaan aikaan kukkakaupan kanssa.
Kontulan kukkakaupan kohtalo ei ole ainutlaatuinen, vaan Suomessa on koronavuosien aikana lopetettu aikamoinen määrä kukkakauppoja.
Ongelma tunnistetaan hyvin muun muassa Suomen kukkakauppiasliitossa.
– Tällä alalla on nyt hyvin paljon kilpailua, eikä se suinkaan ole vähenemään päin. Aivan varmasti kilpailuun vaikuttaa se, että lähes kaikki suuret päivittäistavaraketjut myyvät runsaasti kukkia, kertoo Helsingin piirin asioista vastaava hallituksen jäsen Helena Rasinen Suomen kukkakauppiasliitosta.
– Jos esimerkiksi Lidlistä, Alepasta sekä K- ja S-ryhmän marketeista saa hyvin edullisesti kukkia, se ilman muuta vaikuttaa varsinaisten kukkakauppojen asiakasmääriin. Tämä ei suinkaan ole uusi kehityskulku, mutta näkyyyhä selvemmin.
Kukkakaupat eivät voi aina ostaa tukkuliikkeistä kukkia yhtä edullisesti sisään kuin mitä suuret marketit myyvät kukkia ulos.
– Tämä johtuu tietenkin siitä, että että suurten ketjujen isot marketit hankkivat kukkia niin valtavia määriä, että niiden kuluttajahinta laskee huomattavasti.
Rasinen kertoo kuitenkin ymmärtävänsä tavallisten asiakkaiden muuttuneita ostotottumuksia.
– Kun perhe käy ruokaostoksilla, silloin on helppoa napata ostoskärryyn myös kimppu leikkokukkia. Mutta se kaikki on sitten toisaalta pois varsinaisilta kukkakaupoilta, Rasinen harmittelee.
Kontulassa peräti 44 vuotta asunut Risto Rautiainen, 71, kaihoaa aikaa, jolloin ostari oli vielä nuori ja vetovoimainen. Erikoiskauppoja oli runsaasti.
– Nykyisin kehitys on mennyt huonoon suuntaan. Erityisen surkeaa oli oman postin menettäminen, mutta myös divarin lähtö harmittaa minua edelleen, koska ostin sieltä paljon kirjoja ja levyjä, Rautiainen myöntää.
Rautiainen muutti Kontulaan 1970-luvun loppuvuosina, mutta puolitoista kuukautta sitten hän jätti Itä-Helsingin taakseen.
– Muutimme Tapaninvainioon, koska siellä asuu tyttäremme ja hänen lapsensa. Näin on sitten isovanhemmista paremmin hyötyä lastenhoidossa.