Keskiviikkona 4. toukokuuta perusterveydenhuollossa oli yhteensä 471 koronapotilasta. Huhtikuussa potilaiden määrä on lähtenyt selkeään laskuun, vaikka kokonaismäärä on edelleen korkealla tasolla.
Keskiviikkona noin 40 prosenttia perusterveydenhuollon osastoilla hoidettavista koronapotilaista oli hoidossa ensisijaisesti muusta syystä.
Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo tilanteesta tiedotteessaan.
Koronavirustartuntaan liittyviä kuolemia oli vapunpäivään mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 4 063. Viimeisen kahden kalenteriviikon aikana (18.4.–1.5.) menehtyneitä on kirjattu 474, kun edeltävän kahden viikon aikana kuolemia kirjattiin 337. Koko epidemian aikana menehtyneiden keski-ikä (mediaani) on 83 vuotta.
Suomessa 18 vuotta täyttäneistä yli 87 prosenttia on saanut vähintään kaksi koronarokoteannosta ja 64 prosenttia kolme rokoteannosta.
60 vuotta täyttäneistä yli 86 prosenttia on saanut kolme rokoteannosta, ja 80 vuotta täyttäneistä 52 prosenttia on saanut neljännen rokoteannoksen.