OP:n tutkimus: Suomalaisille tärkeimpiä asioita ovat terveys ja hyvinvointi, mutta autoiluun ja matkailuun halutaan käyttää tuplasti enemmän rahaa

OP-Henkivakuutuksen tutkimuksen mukaan suomalaiset haluaisivat käyttää rahaa etenkin säästämiseen ja sijoittamiseen sekä panostaa liikkumiseen ja matkustamiseen.

OP-Henkivakuutuksen kyselyyn vastanneet suomalaiset haluaisivat käyttää säästämiseen ja sijoittamiseen jopa noin 3 700 euroa vuodessa. Vastaajat arvioivat säästävänsä ja sijoittavansa tällä hetkellä vuodessa noin 2 150 euroa.

Etenkin 15–24-vuotiaat pitävät säästämistä ja sijoittamista tärkeänä tulevaisuuden elämää ja hankintoja varten. Vanhemmissa ikäluokissa taas pidetään tärkeämpänä pahan päivän varalle säästämistä.

Tärkeimpinä asioina suomalaiset pitävät kyselyn mukaan omaa sekä perheen ja läheisten terveyttä. Perheen ja läheisten terveyteen ja hyvinvointiin haluttaisiin käyttää vuosittain noin 1 260 euroa ja omaan terveyteen ja hyvinvointiin noin 1 340 euroa. Lähes saman verran rahaa, eli noin 1 250 euroa, haluttaisiin käyttää kodin sisustamiseen sekä elämysten toteuttamiseen, vaikka ne eivät suomalaisten tärkeyslistalla nousseet kärkisijoille.

Sen sijaan autoon, veneeseen tai moottoripyörään haluttaisiin käyttää rahaa jopa yli kaksinkertainen määrä eli noin 2 840 euroa. Myös matkusteluun haluttaisiin käyttää noin 2 630 euroa vuodessa.

– On yllättävää, että rahallisesti suurimpia panostuksia ei haluta tehdä tärkeimpinä pidettyihin asioihin, eli terveyteen ja hyvinvointiin. On kuitenkin muistettava, että tärkeiksi koettuihin asioihin saatetaan panostaa rahan sijaan myös aikaa. Moni voi myös kokea matkustelun tai esimerkiksi kodin sisustamisen vaikuttavan merkittävästi omaan hyvinvointiin, OP-Henkivakuutuksen toimitusjohtaja Sari Heinonen kertoo tiedotteessa.

Kyselyyn osallistuneet suomalaiset käyttäisivät itselleen tärkeisiin asioihin mielellään enemmän rahaa kuin mitä arjessa on mahdollista. Vuosittain omaan terveyteen ja hyvinvointiin käytetään noin 740 euroa, perheen ja läheisten terveyteen ja hyvinvointiin taas noin 540 euroa. Autoon, moottoripyörään tai veneeseen käytetään vuosittain noin 1 200 euroa ja matkusteluun noin 990 euroa. Kodin sisustamiseen suomalaisella menee noin 450 euroa ja elämysten toteuttamiseen noin 360 euroa vuodessa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut