Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Rasvamaksatauti voi edetä kirroosiin saakka jopa ennen aikuisikää" – Alkoholiin ja ylipainoon liitetty sairaus vaivaa nyt pahasti lapsiakin

Rasvamaksa on nykyään lasten yleisin maksasairaus Suomessa.

– Ilman hoitoa rasvamaksatauti voi edetä kirroosiin saakka jopa ennen aikuisikää sekä lisätä sydän- ja verisuonisairastavuutta myöhemmin elämässä, erikoistuva lääkäri ja väitöskirjatutkija Linnea Äärelä Valkeakosken lastenneuvolasta ja Tampereen yliopiston Lasten terveyden tutkimuskeskuksesta muistuttaa Munuais- ja maksaliiton tiedotteessa.

Rasvamaksataudin yleisyyttä suomalaislapsilla ei tiedetä. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan rasvamaksatautia esiintyy jopa 10 prosentilla kaikista ja 40 prosentilla ylipainoisista lapsista.

– Rasvamaksataudin syntymekanismit ovat samankaltaiset lapsilla ja aikuisilla. Ylipainon ohella monet perintö- ja ympäristötekijät vaikuttavat sairastumisriskiin. Etenkin rasvamaksataudin esiintymisen suvussa on todettu altistavan rasvamaksalle, mutta perintötekijöiden ja elintapojen osuutta on vaikea erottaa toisistaan, Äärelä toteaa.

Runsas energian ja proteiinin saanti varhaislapsuudessa, nopeasti imeytyvät hiilihydraatit, tyydyttyneet tai kovat rasvat ja liikunnan vähäisyys sekä esimerkiksi diabetes lisäävät lapsilla rasvamaksan riskiä.

Rasvamaksatauti ei yleensä aiheuta lapselle oireita, minkä vuoksi sitä tulisi etsiä aktiivisesti terveydenhuollossa. Nykyiset suositukset ohjeistavat etsimään rasvamaksatautia noin 10 vuoden iästä alkaen.

Alkuvaiheen diagnostiikka sekä hoito voidaan yleensä järjestää perusterveydenhuollossa. Erikoissairaanhoidossa tehdään mahdolliset jatkotutkimukset ja hoidetaan liitännäissairaudet.

Munuais- ja maksaliitto muistuttaa nyt käynnissä olevalla Maksaviikolla, että elämäntapahoito on rasvamaksan parasta hoitoa niin lapsilla kuin aikuisilla.