Kannelmäen keskustaa piinaa jokakeväinen riesa – alueella asuva Arja ideoi talkoot: "Sinne ei haluaisi lapsiaan lähettää"

Juna-asemaa ja Sitratoria siivotaan keskiviikkona talkoilla. Pahinta ovat tupakantumpit, sanoo Arja.

Sitratorin ympäristö on roskainen ja epäsiisti. Kannelmäen aseman alueen siivottomuus on jälleen alkanut ärsyttää aseman vieressä asuvaa Arja Korhosta niin paljon, että keskiviikkona torialueella järjestetään kello 18 Korhosen ideoimat siivoustalkoot.

– Tämä lähti omasta henkilökohtaisesta turhautumisestani, joka on tosin jokakeväistä. Roskan määrä on hirveä. Kannelmäki on kiva paikka ja on turhauttavaa nähdä, miten täällä roskataan.

Pahimpia ovat tupakantumpit.

– Ne ovat suurin murhe. Sitratorilla on halpa kaljakuppila ja Alepa. Porukka ostaa kaupasta kaljaa ja heittää torille roskia.

Korhosen valitti muutama viikko sitten torin siivottomuudesta sosiaalisessa mediassa ja perusti sinne tapahtumailmoituksen. Moni innostui talkoista.

– Asenne on mielestäni tärkein. On hyvä, että pelkän valittamisen sijaan ryhdytään myös toimimaan ja siivoamaan.

Mukaan on saatu paikallisia sponsoreita. K-market on luvannut tarjota kahvit ja Kannel-Krouvi keittää ne. Kaupunki tarjoaa pihdit ja pussit.

Vuosien varrella Sitratori ja juna-asema ovat saaneet levottoman ja hurjankin maineen. Tämä siitä huolimatta, että varsinkin päivisin alueella liikkuu paljon ihmisiä. Torilla on kaksi ruokakauppaa, kirjasto, nuorisotila ja pari kuppilaa. R-kioski lopetti kannattamattomana viime vuoden lopussa (HU 7.2.).

Jälleen yksi asiakasvirtojen varrella oleva R-kioski suljettiin: "Kyse on normaalista vaihtuvuudesta"

– Sitratori on surullinen paikka. On surullista, ettei moni halua tulla sinne, kun känniporukka örisee. Sinne ei haluaisi lapsiaan lähettää, Korhonen pohtii ja toteaa, ettei halua toimia kenenkään moraalinvartijana.

Hän polttaa itsekin tupakkaa, mutta ei heitä tumppeja maahan.

– On täällä koiranjätöksiäkin. Myös karkkipapereita tuppaa tippumaan maahan, Korhonen listaa roskia.

Pysäköintimaksu raksutti, vaikka Jussi oli jo kotona – suositun kauppakeskuksen parkkihallin oudot ehdot hämmentävät

Arkiaamusta Sitratori on hiljainen. Yhdeksän jälkeen torille alkaa ilmestyä siellä aikaansa viettäviä miehiä. Tupakoita tumpataan maahan jutustelun lomassa. Timo, 36, lähtee kävelemään kohti kaljatölkki kädessään. Kanssaseisoskelija kiinnittää aukiolla huomiota.

– Ihmiset näyttävät keräävän suurimmat roskat, mutta tumppeja on kyllä ihan hirveä määrä.

Timon mielestä siisteyden lisäämiseksi tupakkaroskiksia voisi olla enemmän. Muuten tori on pääasiassa rauhallinen. Aikaansa siellä viettävät ovat omissa porukoissaan, eivätkä aiheuta häiriöitä muille ihmisille. Mies sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että monia vakioporukka saattaa pelottaa.

– Tori ei ole ehkä niinkään suunniteltu oleskeluun, mutta jossain ihmisten on kuitenkin saatava olla. Parempi täällä kuin puistoissa, joissa saattaa olla myös lapsia leikkimässä.

"Me saamme syyt niskoillemme, kun nuoriso riehuu" – Poliisi käy usein häätämässä Tainan ja Joonaksen lähiön levottomaksi koetulta torilta

Moni ohikulkija puhuu torin roskaisuudesta, mutta monikaan ei halua sanoa mitään omalla nimellään.

Vilja Tuominen, 59, ja Ari Sjöblom, 64, ovat kiinnittäneet huomiota juurikin tumppeihin.

– Ne paljastuvat aina keväällä, kun lumet sulavat. On se häiritsevää, sanoo Tuominen.

– Kyse on muutenkin yleisestä välinpitämättömyydestä. Maahan heitetään mitä sattuu, Sjöblom sanoo.

Sitratorin siivoustalkoot alkavat keskiviikkona kello 18. Mukaan on saatu myös paikallisia sponsoreita. K-Market on luvannut tarjota kahvit ja Kannel-Krouvi keittää ne. Alepa lupasi keksejä ja kertakäyttöastioita. Kaupunki tarjoaa pihdit ja pussit.

Lisäys 9.5. kello 22.11: Juttuun lisätty tieto, että myös Alepa on talkoissa mukana. Alepa on luvannut tarjota talkoolaisille keksejä ja kertakäyttöastioita.

Kannelmäessä sijaitsevan päiväkodin paikalle valmistuu 2024 jättimäinen Leijonanharja: "Rakennus on ystävällisen näköinen ja lupsakka"

Seijan, 81, ja Heikin, 79, rakkaus leimahti Helsingin Uutisten pikkuilmoituksesta – vappuaattona pari menee naimisiin: "Turhat vouhotukset ovat tässä iässä pois"

Nämä viisi Omastadi-ehdotusta menivät läpi Länsi-Helsingissä – ”Lampola” Seurasaareen sai yli 700 ääntä

Heijastinkaiteita Malminkartanoon ja Kannelmäkeen – yhteisötaideteokseen voi osallistua kuka tahansa

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut