Mannerheimintien peruskorjaus alkaa keväällä 2023. Helsingin pääkatu korjataan Postikadun ja Runeberginkadun sekä Runeberginkadun ja Reijolankadun välisiltä osuuksilta. Samalla uusitaan Mannerheimintien silta.
Kaupunkiympäristön toimiala kuvaa tiedotteessaan hanketta "kaikkien aikojen katuremontiksi". Kyseessä on Helsingin tähän mennessä isoin, vaativin ja eittämättä myös kaupunkilaisille vaikein työmaa.
Melua, pölyä, kiertoteitä, joukkoliikenteen muutoksia on tiedossa. Tavoite on, että töiden aikanakin alueella pystyy liikkumaan kaikilla kulkumuodoilla.
Peruskorjauksen aikana rakennetaan uusia jalkakäytäviä, yksisuuntaisia pyöräteitä ja raitiotiekiskoja sekä korjataan ajoratoja.
Urakan aikana uusitaan kadunalainen kunnallistekniikka, kuten kaapelit sekä vesi- ja viemäriputket. Uudistus on välttämätön, sillä osa Mannerheimintien kunnallistekniikasta on jopa 1900-luvun alusta.
Tavoitteena on, että peruskorjaus valmistuu vuonna 2025.
Kaupunkikuvallisesti suuri muutos on Eteläisen Hesperiankadun kohdalle puiston reunaan rakennettavat ramppi ja portaat, jotka rajataan luonnonkivitukimuurilla. Tukimuuri on rakennettava sen vuoksi, koska katu on korkeammalla kuin puisto, ja muurilla tasataan korkeuseroja.
Puistoalueen reunasta joudutaan kaatamaan puita tukimuurin rakentamisen vuoksi. Poistettavien puiden tilalle istutetaan sopiviin kohtiin uusia puita, pensaita ja perennoja.
Itäreunassa oleva katupuurivi uusitaan kokonaisuudessaan uusien liikennejärjestelyiden sekä kunnallistekniikan saneerauksen vuoksi Töölön kisahallin eteläpäädyn ja Savilankadun risteyksen välillä.
Samoin uusitaan sekä itä- että länsireunan katupuut välillä Dunckerinkatu–Runeberginkatu. Tavoitteena on säilyttää puurivit mahdollisimman yhtenäisenä kokonaisuutena ja parantaa uusittavien puiden kasvuolosuhteita.
Työmaan vaikutuksista ja liikennejärjestelyistä kerrotaan alueen asukkaille ja yrityksille hyvissä ajoin ennen urakan alkamista ja sen aikana.
Peruskorjaus on pyritty yhteensovittamaan alueen muiden rakennushankkeiden kanssa. Mannerheimintiellä on käynnissä samanaikaisesti muun muassa Finlandia-talon peruskorjaus.
Kaupunki on käynnistänyt markkinavuoropuhelun peruskorjauksen urakoitsijoiksi sopivien yritysten kanssa. Lopullinen urakan kilpailutus tehdään hinnan ja laadun perusteella.
– Mannerheimintie on tärkeä yhteys niin helsinkiläisille kuin kaupungissa vierailevillekin. Siksi haluamme suunnitella huolellisesti toteutuksen, jossa remontin aiheuttamat haitat olisivat mahdollisimman pienet, yksikön päällikkö Liisa Taskila kaupunkiympäristön toimialalta kertoo tiedotteessa.