Espan lavalla alkaa tapahtua ensi viikolla – Helsingin kaupunki lupaa: "Ohjelmatarjonta on runsaampaa kuin koskaan"

Helsingin kaupunki haluaa satsata Espan lavan tapahtumiin tänä kesänä erityisen paljon.

Perinteisen Espan lavan avajaiset koittavat ensi viikon torstaina 19. toukokuuta. Lavalla on ohjelmaa syyskuun alkuun saakka.

Helsingin kaupunki kertoo haluavansa satsata Espan lavan ohjelmistoon tänä kesänä erityisen paljon.

– Pitkä pandemia-aika on kurittanut kaupunkilaisia, joten heidän viihtymisestään kesäisessä keskustassa halutaan huolehtia muun muassa tarjoamalla maksuttomia live-esityksiä perinteikkäällä Espalla, kerrotaan kaupungin lähettämässä tiedotteessa.

– Ohjelmatarjonta on tulevana kesänä runsaampaa kuin koskaan.

Samalla kaupunki haluaa tukea keskustan elävöitymistä ja koronasta kärsinyttä kulttuurikenttää. Tämän kesän ohjelmistossa painottuu erityisesti kulttuurillinen moninaisuus.

Lavan livetapahtumat avataan ensi viikon torstaina kello 17 laulaja Maria Ylipään ja harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaaran esityksellä.

– He esittävät Ylipää & Ystävät -kokoonpanon materiaalia sekä versioita Piazzollan rakastetuimmista sävellyksistä, tiedotteessa sanotaan.

Kaksikon jälkeen samana iltana vuorossa ovat Emma Salokoski & Mikael Konttinen Quartet.

Avajaisia seuraavana perjantaina on vuorossa hyväntuulisista keikoista tunnettu Entäs Peltonen?. Lauantaina lavalla nähdään Espan Big Band Marathon, jossa kuullaan monipuolinesti eri yhtyeitä.

Espan lava

Kesän esiintyjiä

MIL-Espa 20.5. alkaen.

Open Stage -esityssarja 24.5. alkaen.

Tovik Choir 27.5.

Alternative Beats Club 28.5.

PIIRA (Piirainen Blom Saarenkylä) 29.5.

Young Talents of Helsinki International Ballet Competition 4.6.

Helsinki-päivän tapahtumia 12.6.

Eino Leinon päivän ohjelmaa 6.7.

Jazz-Espa 25.−31.7.

Etno-Espa 1.−10.8.

Helsinki-Cotonou Ensemble 12.8.

Helsinki puhuu -tapahtuma 23.−25.8.

Juttua muokattu 11.5. klo 11.00: Itämeripäivän perinteistä aamunavausta ei järjestetä Espan lavalla 25.8. Tapahtumaa järjestetään eri puolilla kaupunkia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut