Helsingissä pääsee kurkistamaan suljettujien ovien taakse, suosituimmat kohteet varattiin loppuun hetkessä – mainokset pyörivät silti yhä: "Osa täyttyi yllättävän nopeasti"

Arkkitehtuuritapahtuman mainoksiin havahtuneet ovat osin joutuneet pettymään, sillä halutuimmat kierrokset ovat jo täynnä. Kierroksilla pääsee tutustumaan muun muassa yksityiskoteihin.

Viikonloppuna järjestettävän Open House Helsinki -tapahtuman maksuttomat arkkitehtuurikierrokset ovat lähes täyteen varattuja.

– Osa kohteista täyttyi yllättävän nopeasti, myöntää tapahtuman vastaava tuottaja Hilla Tuominen.

Asuintaloissa järjestettävien kierrosten paikat varattiin täyteen ensimmäiseksi. Esimerkiksi vierailut 60 vuotta täyttävän Pihlajamäen taloissa täyttyivät hetkessä.

Kierrokset julkaistiin tapahtuman verkkosivuilla pääsiäisviikolla. Asiasta tiedotettiin myös STT:n kautta.

– Pääsiäisen jälkeen on avattu lukuisia uusia kierroksia, viime viikolla vielä yhdeksän lisää, Tuominen kertoo.

– Suurin osa kohteista on täyttynyt ihan viime aikoina.

Mari Eerikäinen, 93, oli helsinkiläislähiön ensimmäisiä asukkaita 60 vuotta sitten: Hartwall kiersi myymässä limsakoreja, pankkikonttori toimi autossa – "Ostarin paikalla oli maatila"

Järjestäjä on saanut muutamia yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat havahtuneet tapahtuman mainoksiin vasta viime viikkoina ja pettyneet todettuaan kiinnostavat kierrokset täyteen varatuiksi.

Eräs Facebook-kommentoija epäili, että järjestäjien lähipiiri pääsee varaamaan paikat ensin.

– Sosiaalisen median seuraajamme ovat varmaan olleet niitä, jotka ovat ilmoittautuneet ensimmäisinä. Emme tietenkään avaa kohteita ensin lähipiirille, Tuominen sanoo.

Tapahtuman Facebook-sivuilla on noin 4 500 seuraajaa.

Viime viikolla paikkoja oli muun muassa Helsinginkadun Ebeneser-talon, Kruunuvuorenrannan päiväkoti Hopealaakson ja Ruoholahden Tanssin talon kierroksille. Käpylän Käärmetalon ruotsinkieliselle kierrokselle oli myös tilaa.

Timo Östermanin 150-neliöinen koti Helsingissä lyö ällikällä – muovimoduuleista tehdyn paritalon toinen puoli piti purkaa jo vuosia sitten

Viidettätoista kertaa järjestettävä tapahtuma avaa yleisölle lähes 30 arkkitehtuurisesti mielenkiintoista kohdetta ensi viikonlopun aikana. Mukana on niin uusia kuin vanhojakin kohteita, asuinrakennuksia sekä julkisia tiloja.

Opastettuja kierroksia vetävät muun muassa kohteiden suunnittelijat ja käyttäjät. Kierrokset ovat maksuttomia, mutta kaikkiin vaaditaan ennakkoilmoittautuminen.

Osallistujamäärät on rajattu pääasiassa 15–30 hengen ryhmiin, jotta kierrokset ovat kävijöilleen miellekkäinä.

Kohteista ei Tuomisen mukaan ole pulaa.

– Teemme työryhmässä kuratointia ja karsintaa johtuen siitä, että haluamme keskittyä vuosittain tiettyyn teemaan.

Tänä vuonna teemana on arjen arkkitehtuuri, asuminen, arkiympäristöt.

Tuominen arvelee kovan kysynnän johtuvan siitä, että ihmiset ovat kiinnostuneet omasta asuinympäristöstään ja haluavat kuulla sen arkkitehtuurisista ja kaupunkiympäristöön liittyvistä ratkaisusta.

Kierrokset tarjoavat myös mahdollisuuden kysyä kysymyksiä tilojen käyttäjältä tai suunnittelijalta.

– Haluamme tuoda suunnittelijoita ja asukkaita lähemmäksi toisiaan ja avata keskustelua urbaanista ympäristöstä.

Tapahtumassa on mukana uusia julkisia rakennuksia kuten tänä vuonna valmistunut Tanssin talo, vuonna 2019 valmistunut Jätkäsaaren peruskoulu ja viime vuonna valmistunut päiväkoti Hopealaakso. Historiallisia kohteita edustavat muun muassa vuonna 1908 valmistunut Ebeneser ja vuonna 1891 valmistunut Tullihallituksen entinen virastorakennus Erottajankatu 2:ssa. Uusvanhaa edustaa Ajurien Talli, joka on entiseen hevostalliin valmistunut asuinrakennus Punavuoressa.

Tapahtumassa on mukana useampi asuintalo 60 vuotta täyttävästä Pihlajamäestä sekä esimerkiksi Käpylän vuonna 1951 valmistunut Käärmetalo. Modernia asuinrakentamista edustaa Postipuiston Tähti.

Marit Henriksson ikuisti nuoren miehen laskettelemassa Puu-Vallilan kalliolla – huikeiden otoksien kuvaaja listaa nyt Helsingin viehättävimmät alueet

Mikä?

Open House Helsinki

Järjestetään 13.–15. toukokuuta

Järjestäjänä voittoa tavoittelematon yhdistys Openhouse ry.

Tänä vuonna kumppaneina ovat Arkkitehtuuri- ja Designmuseo, Archinfo, SAFA ja Maisema-arkkitehtiliitto.

Osa kansainvälistä Open House Worldwide -verkostoa. Konsepti kehitettiin Lontoossa vuonna 1992.

Kehä I:n 80 km/h-rajoitus alemmas? Jylinän äärellä asuu jo tuhansia ihmisiä – Selvitys: Näin nopeuksien laskeminen vaikuttaisi meluun

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut