Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Thairavintola laskuttaa lautaselle jätetystä ruoasta 11,90 e – myös helsinkiläinen sushipaikka turvautuu lisämaksuun: "Arvostamme ruokaa ja ympäristöä"

Moni ottaa buffetissa enemmän ruokaa kuin jaksaa syödä.

Sipoolaisen thairavintolan Suan Aahan kokki ja omistaja Vaw Myllynen on ottanut käyttöön kovat otteet isoksi paisuneen ruokahävikin pienentämiseksi. Asiasta kertoo Sipoon Sanomat.

Lehden mukaan ravintoloitsija yritti aikansa vedota asiakkaisiinsa, jotta nämä eivät haalisi seisovasta lounaspöydästä ruokaa enemmän kuin jaksavat syödä.

– Siitä ei ollut paljon apua, vaan melkeinpä päinvastoin, koska jotkut asiakkaat suuttuivat ja kokivat huomauttamiseni huonona asiakaspalveluna.

Aikansa huonoa palautetta pelättyään hän sai tarpeekseen. Nykyään ravintolassa on laput, joissa ilmoitetaa, että turhaan lautasille kasatusta ruoasta laskutetaan asiakkailta 11,90 euroa.

– Oli vain liian kamalaa heittää ruokaa pois niin paljon. Harmitustani lisäsi se, että meillä käytetään autenttisia thaimaalaisia raaka-aineita, joita on joskus hyvin hankala saada.

Hän ei tiedä toista ravintolaa, jossa tahallisesta hävikistä laskutetaan.

Helsingistä löytyy kuitenkin sushiravintola Oishi 18, joka toimii "all you can eat" -periaatteella siten, että yhdellä maksulla pöytään voi tilata niin monta sushia kuin jaksaa syödä – kunhan ei hamstraa yli tarpeensa:

– Me Oishi 18:ssa arvostamme ruokaa sen verran paljon, että veloitamme lautaselle jätetystä ruuasta pientä lisämaksua. Se on kaikkien etu sillä ruokahävikin kuormitus ympäristölle, vyötäröllesi ja meille ei tue kestävää kehitystä. Siksi olisiko jees, että syöt ruokaa sen verran, kun oikeasti tarvitset ja tuot lautasesi tyhjänä pesuun, Vaasankadulla toimiva ravintola toteaa verkkosivuillaan.

Sipoolaisravintolasta kerrotaan, että uusi systeemi on toiminut yllättävän hyvin. Ilmoitus maksullisesta hävikistä on vähentänyt lautasille jätetyn ruoan määrää huomattavasti.