Huvilassa toimivalle järjestölle 16-kerroksinen naapuri tuli yllätyksenä.
Kun Malmin tornitalot alkavat olla harjakorkeudessaan, toisen tornin naapuri tuntuu suorastaan kutistuvan silmissä.
Yli satavuotias, parinsadan neliön huvila näyttää leikkimökiltä järkäleiden rinnalla.
Miltä maisema mahtaa näyttää kapean Pekanraitin toiselta puolelta?
– Onhan maisema ihan eri nyt, tuumaa toiminnanjohtaja Sari Nikula talovanhuksen ikkunasta katsoen.
Vaikka tontilla oli aiemminkin rakennus, oli se huomattavasti matalampi ja kauempana naapurista pusikoiden takana.
Nyt talovanhuksen ulkoseinästä näyttäisi olevan 30–40 metriä tornitalon kivijalkaan. Rakennusten välissä on ainoastaan kapea kevyenliikenteen väylä, Pekanraitti.
1900-luvun alussa rakennetussa, tornihuvilassa toimii valtakunnallinen lastensuojelujärjestö Parasta Lapsille ry, joka järjestää muun muassa kesä- ja viikonloppuleirejä. Parhaimmillaan huvilassa on työskennellyt 7–8 henkilöä.
– Nyt korona-aikaan toimistolla olleita on tietenkin ollut vähemmän, kertoo Nikula.
Sen vuoksi naapurissa olevan työmaan häiriö on jäänyt aika vähäiseksi.
Huvila kuuluu asunto-osakeyhtiöön, joka omistaa samassa pihapiirissä olevat kerrostalot. Lastensuojelujärjestö omistaa huvilaan oikeuttavan osakkeen.
Nikula kertoo, että yhdistykselle uusi 16-kerroksinen naapuri tuli yllätyksenä.
– Taloyhtiössä hallituksessa kaavamuutos ja rakennuslupa ovat varmasti olleet esillä, mutta meiltä ei ole kysytty mitään.
Lastensuojelujärjestö osti osakkeen 1990-luvulla. Se oli vasta remontoitu, ja on edelleen hyvässä kunnossa.
Etätöiden yleistyessä huvilassa on jo liikaakin tilaa järjestön tarpeisiin.
– Selvitämme tämän vuoden aikana, voisimmeko jakaa tilat jonkun toisen sote-alan toimijan kanssa.
Vanhan Helsingintieltä katsottuna hieman piiloon jäävä talovanhuksesta löytyy vain vähän tietoa. Rakennusvuodestakaan ei ole tarkkaa tietoa.
Maria Laurila Malmiseurasta tietää kertoa, että taloa on kutsuttu myös Salmisen huvilaksi.
– Se on ainoita tai ehkä ainoa talo Ala-Malmin puolella, joka kertoo 1900-luvun alun huviloista ja huvilaelämästä Malmilla. Talo ei ole koskaan ollut maatilan rakennus.
Siinä ei ole tiettävästi asunut alueen merkkihenkilöä.
– Ehkä juuri siksi, tietoa on vähän.
Laurilan käsityksen mukaan ennen 1980-luvun kunnostamista talo oli asumiskäytössä. Huvila suojeltiin asemakaavalla vuonna 1987.
Nikula sanoo, että työpaikkana talovanhus erkkereineen ja torneineen on ihana.
– Kesällä talolla on vehreä oma piha. Talvella tunnelma on omanlaisensa, kun puissa on lunta.
Sisätilat ovat Nikulan mielestä hauskat ja hyvässä kunnossa.
– Eivät ne tietenkään nykytoimistoa vastaa. Talossa kuljetaan huoneesta toiseen huoneiden läpi.
Yläkertaan ei voi hiipiä muiden huomaamatta sillä portaat narisevat. Ikkunoita on tiivistetty yhdistyksen aikana, niistä ei enää vedä.
Entä onko toiminnanjohtaja huone yhdessä huvilan torneista.
– Ei ole, Nikula nauraa.
Malmin uudet maamerkit ovat asuinkerrosten osalta harjakorkeudessa. Toiseen rakennukseen tulee 143 vuokra-asuntoa ja toiseen 238 lyhytaikaiseen asumiseen tarkoitettua kalustettuja huonetta.
Tällä viikolla tornitalojen katoille rakennetaan konehuoneet.
Asunnoissa tehdään parhaillaan lattia-, väliseinä- ja alakattotöitä sekä talotekniikan töitä.
Tornien on määrä olla valmiina vuoden päästä, aikataulun mukaisesti. Rakennuttaja on NREP Oy ja rakentajana Lehto Tilat.
