Taktikointi ja nopeus ovat kansallispelin valtteja. Opettaja ei käyttäisi koskaan huutojakoja.
Kuluvana vuonna tasan sata vuotta täyttävä pesäpallo on voimissaan helsinkiläisissä kouluissa.
Esimerkiksi Kontulassa sijaitsevan Helsingin yhteislyseon liikuntatunneilla pesäpallomailat ja -räpylät on kaivettu esiin jo viikkokausia sitten. Suomen kansallispeli kuuluu koulun opetusohjelmaan aina keväisin ja syksyisin.
– Kyllä pesäpallo on lajina ihan kiva tiimipeli. Itse pidän juuri siitä, että tässä saa juosta nopeasti. Suunnistan mielelläni ja siitä on varmasti hyötyä myös pesiksessä. Ehkä paras paikka on olla ykköspesällä, kertoo Helsingin yhteislyseon yhdeksäsluokkalainen Sofia Viippola, 16.
– Pesis on siitä mukava laji, että se on monipuolinen. Pelissä pitää osata juosta, mutta myös ajatella ja taktikoida samaan aikaan, pohtii puolestaan Elsa Valkonen, 15.
Tommi Tolonen, 15, pitää pesäpalloa ykköslajinaan – hän pelaa pesistä myös koulutuntien ulkopuolella.
– Pesäpalloa pelasin ensimmäisen kerran viidennellä luokalla ja se tuntui heti omalta lajilta. Aluksi pelasin Roihussa, mutta nyt olen Keravan Pesis-Junioreissa. Siepparina toimiminen on kaikkein parasta, Tolonen mainitsee.
Liikunnanopettajan sijainen Onni Saltevo, 29, pitää pesäpalloa edelleen yllättävän suosittuna.
– Moni sellainenkin oppilas, joka ei muista joukkuelajeista juuri pidä, tykkää kyllä pesiksestä, Saltevo kertoo.
Saltevon mukaan pesäpallon lumovoima on juuri lajin monipuolisuudessa: pelin tiimellyksessä lyödään, juostaan ja pidetään yllä jännitystä loppuun saakka.
– Pesäpallon säännöt on suhteellisen helppo oppia, mutta niitä voidaan myös soveltaa tilanteen mukaan.
– Jos esimerkiksi kentälle riittää vain vähän oppilaita, silloin saatetaan pelata nelimaalia. Näin tehdään etenkin alakouluissa.
Vaikka pesäpalloa on pelattu kouluissa vuosikymmenten ajan, yksi asia on kuitenkin muuttunut.
– Kun oppilaita jaetaan kahteen eri joukkueeseen, en koskaan ole käyttänyt huutojakoa. Se jako ei ole reilu sellaisille oppilaille, joilla on vähemmän pelitaitoja kuin muilla, Saltevo muistuttaa.
Hän osallistuu oppilaiden peleihin mielellään myös itse, esimerkiksi palloa syöttävänä lukkarina.
– Pesäpallon säännöt eivät ole loppujen lopuksi kovin vaikeita, sillä muiden peliä seuraamalla pelin kulku kyllä selviää. Tekemällä muiden perässä oppii itsekin.
Liikunnanopettaja Pirta Hiukan, 34, mukaan Helsingin yhteislyseon liikuntatunnit eivät jää kiinni ainakaan puutteellisista varusteista.
– Välineet ovat hyväkuntoisia ja niitä on riittävästi. Pitää muistaa, että pesäpallo on yksi laji muiden joukossa, Hiukka kertoo.
– Koulussa pyritään siihen, että joukkuepelit olisivat mahdollisimman monipuolisia. Vuosittain käydään läpi kolmisenkymmentä lajia.
Vaikka pesäpallo on vauhdikas laji, jossa juostaan ja lyödään, loukkaantumisia sattuu kuitenkin varsin harvoin.
– Ne eivät ole kovin yleisiä, kunhan turvallisuusasiat pidetään mielessä. Itselleni kävi omana kouluaikanani niin, että pesäpallo tömähti poskeen, kun en seurannut peliä, mutta sen vakavampaa ei ole sattunut, Hiukka muistelee.
Kun koulujen pesäpallotunnit keväällä päättyvät, kesäkuussa käynnistyvät vapaaehtoiset pesiskoulut.
Tulevana kesänä esimerkiksi Puna-Mustat järjestää 6–12-vuotiaille pesiskouluja Ullanlinnassa, Lauttasaaressa, Meilahdessa, Munkkiniemessä, Vallilassa, Konalassa, Käpylässä ja Paloheinässä.
