Vaikka koronatilastot kulkevat nyt myönteiseen suuntaan, Suomi varautuu jo seuraavaan aaltoon.
– Pandemia ei missään nimessä ole globaalisti ohi, sanoi sosiaali- ja terveysministeriön johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki tiistaisessa tiedotustilaisuudessa, jossa varautumista tarkastellut työryhmä esitteli raporttinsa.
Voipio-Pulkin mukaan koronamittareiden laskutrendi on ollut hitaampi kuin oli odotettu aiempien vuosien perusteella. Tämä johtuu omikronista.
Asiantuntija-arvioiden mukaan koronatilanne on kesän yli rauhallinen, mutta jo syksyllä voi olla odotettavissa uusi ryöpsähdys, sanoi varautumistyöryhmän sairaalaneuvos Rauno Ihalainen.
– Haluamme viestittää, että syksy voi olla samankaltainen kuin oli kevät.
Ihalaisen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että palvelujärjestelmän tulee olla valmiina.
Voipio-Pulkki arvioi, että viranomaiset osaavat nyt kuitenkin ennakoida tilannetta paremmin kuin ennen.