Helsingin uudeksi varhaiskasvatusjohtajaksi on valittu Miia Kemppi. Palkka 9 350 euroa kuukaudessa määräytyy tehtävän vaativuuden ja kokemuksen mukaan. Valinnasta päätti kaupunginhallitus maanantaina.
Lahtelainen Miia Kemppi on vuodesta 2020 alkaen toiminut Oulun kaupungilla varhaiskasvatusjohtajana.
Aiemmin Kemppi on työskennellyt varhaiskasvatusjohtajana Orimattilassa, Järvenpäässä ja Heinolassa sekä varhaiskasvatuksen palvelupäällikkönä Lahden kaupungilla. Hänellä on sosionomin ylempi ammattikorkeakoulututkinto.
– Uskon, että Kempin kokemus eri kaupungeista tukee Helsingin varhaiskasvatuksen kehittämistä innostuneesti ja näkemyksellisesti, toteaa tiedotteessa toimialajohtaja Satu Järvenkallas.
Varhaiskasvatusjohtaja johtaa suurta palvelukokonaisuutta ja hänen alaisuudessaan työskentelee Helsingin 10 varhaiskasvatuksen aluepäällikköä ja muuta henkilökuntaa.
Varhaiskasvatusjohtajan paikka tuli hakuun, kun Satu Järvenkallas oli valittu toimialajohtajaksi. Miia Kemppi aloittaa virassa 25. heinäkuuta. Varhaiskasvatusjohtajan sijaisena toimii siihen asti Ulla Lehtonen.