Helsinkiläinen Aulikki, 72, on niin pidetty, että sai jopa epävirallisen nimikkopuiston – vaikutti työurallaan satojen perheiden elämään: "Taisin välillä tietää raskauksista ennen puolisoa"

Aulikki Leiman, 72, astelee Aulikin puistona tunnetulle leikkipaikalle Paloheinäntien varrella. Tällä hetkellä puistossa on Pakilan ala-asteen väistötila. Pieni alue on rajattu edelleen leikkipuistolle ja kivikin on tallessa. Siihen on merkitty päivämäärä 1.9.1978, jolloin Leiman aloitti puistotätinä tässä puistossa. Eläkkeelle hän jäi 35 työvuoden jälkeen 2013.

Puistotäti hoiti lapsia kaupungin puistossa 2,5 tunnin ajan. Vanhemmat ostivat palvelun suoraan Leimanilta. Samalla hän toimi perhepäivähoitajana, kaikkiaan 42 vuotta.

Aamupäivän puistotuntien aikana Leimanin pesue kasvoi parhaimmillaan 25 lapseen. Siis 25 alle kouluikäistä ja yksi Leiman.

– Kyllä minä vaan pärjäsin, kun olin johdonmukainen ja tasapuolinen lapsille ja äideille. Sen vaadin, että puistolapsen piti osata kävellä.

Muitakin sääntöjä oli, joista Leiman piti kiinni. Puistoon tultaessa lapsi ja puistotäti tervehtivät kädestä pitäen.

– Kun napakasti puristaa lapsikin oppii tervehtimään ja katsomaan silmiin.

Puistopäivän päätteeksi jokaisen piti palauttaa lelulaatikkoon kaksi lelua. Varahanskoja piti aina olla mukana.

– Ei haisevia vuorellisia kurarukkasia, vaan lapaset ja kurarukkaset, sanoo Leiman.

Puistohetki tarjosi mahdollisuuden harjoitella vanhemmasta erossa olemista ja leikkitaitoja muiden lasten kanssa. Se teki hyvää myös äideille.

– Kyllä hekin aina oppivat jättämään lapsen. Puistoaikana he pääsivät hoitamaan omia asioitaan tai viettämään aikaa itsekseen tai vauvan kanssa.

Puistotädistä tuli suosittu. Paikat täyttyivät ja jopa syntymättömiä lapsia ilmoitettiin jonoon.

– Taisin tietää välillä raskauksista ennen puolisoa.

Leiman ei jäänyt pelkäksi puistotädiksi paloheinäläisperheiden elämässä. Koko 35-vuotisen uransa hän kirjoitti kerran kuussa nimi- ja syntymäpäiväsankareille kortit. Kortit olisi voinut antaa puistossa, mutta Leiman vei kortin aina iltaisin lapsen perheen postilaatikkoon.

– Koska lapset tykkäävät saada postia, Leiman selittää käytäntöään.

Yhtenä talvena Leiman tuli neuloneeksi 30 paria villasukkia, parin jokaiselle puistolapselleen.

Oli myös vuosittaisia talkoita puistossa ja yhteisiä retkiä perheiden kanssa, Korkeasaaressa hän on käynyt 34 kertaa.

Yksi puhelinsoitto lopetti rakastetun puistotädin toiminnan Kruununhaassa – "Märkä rätti päin kasvoja ja tosi surullista"

Jokavuotinen traditio oli leikkipuiston joulujuhla, jossa vieraili joulupukki.

– Kerran piti hälyttää Saariluoman Jaakko pukiksi, kun vakiopukki ei päässyt.

Tv-tähden lapset olivat Leimanin hoitolapsia.

Sitten oli äitien juhlat. Niitä vietettiin, kun puistotädillä tuli ammatillisia tasavuosia.

Oli risteily Helsingin edustalla, jatkot Kaivohuoneella, iltoja teatteriravintola Nyyrikissä ja kerran Leppävaaran Albergassa. Sinne mentiin tilausbussilla.

– Erään hoitolapsen isä sattui olemaan linja-autonkuljettaja.

Leiman huomauttaa, että äidit maksoivat aina itse ohjemallisen illan, hän "ainoastaan" järjesti juhlan, tarjosi alkumaljat ja useimmiten leipoi kakut.

Puistotäti on jo harvinaisuus Helsingissä: määrä pienentynyt yli sadasta vain viiteen – Maria, 41, kaitsee liki kymmentä lasta Töölössä

Parhaimmillaan entisten ja silloisten puisto- ja hoitolasten äitejä on ollut juhlissa 80–100.

25-vuotisjuhlaan saapui myös kaupungin delegaatio. He kertoivat, että puistoon on pystytetty "muistokivi".

– Paluumatkalla juhlista ajettiin parin äidin kanssa taksilla puistoon ja käytiin katsomassa kiveä. Siellä se oli, Leiman kertoo edelleen hieman hämmästyneenä.

Leiman kertoo pyrkineensä nuorena Kätilöopistoon. Yritys jäi pisteen päähän, ja hyvä niin:

– Jos olisin päässyt, elämäni olisi ollut vuorotyötä. Puistotätinä ja perhepäivähoitajana olen voinut harrastaa niin paljon muutakin.

Harrastukseksi Leiman kutsuu Tupperware-konsulentin töitään ja Painonvartijoiden ohjaajana toimimista.

Vauvojakin on siunaantunut perheeseen tasaisin väliajoin: Leimanilla on kaksi tytärtä, kuusi lastenlasta, neljä lastenlastenlasta – tuorein lapsenlapsenlapsi on syntymässä lähipäivinä.

Nykyisin puistotäti asuu puolisonsa kanssa Kalasatamassa, ja taas on juhlat tulossa. Yhteisöllisen senioritalon juhlatilaan on ilmoittautunut nelisenkymmentä äitiä. Kuten aina ennenkin juhlat pidetään torstaina.

– Viikonloput pitää rauhoittaa perheelle, Leiman sanoo napakasti.

Lapsiperheiden suosima uimapaikka avautuu Helsingissä kahden vuoden tauon jälkeen

Katoava ammattikunta

Puistotädit ovat lähestulkoon hävinneet kaupungin puistoista. Muutama vuosikymmen sitten puistotätejä oli yli sata.

– Johtavat leikkipuisto-ohjaajat vastaanottavat ilmoituksen henkilöltä, joka haluaa aloittaa puistotätinä, ja prosessi on heidän ohjauksessaan ja valvonnassaan. Emme ole toiminnasta luopuneet, mutta kyselyjäkään ei ole, kerrotaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta.

Puistotätitoiminta ei ole varhaiskasvatusta eikä varhaiskasvatuslain alaista, vaan avointa kerhotoimintaa. Siihen ei saa yksityisen hoidon tukea.

Keväällä 2020 kaupunki kielsi perhepäivähoitajia toimimasta samanaikaisesti puistotäteinä. Kielto perustui lakiin sekä lasten ja aikuisten välisen suhdeluvun ylittymiseen.

Näissä leikkipuistoissa maksuton ruokailu kesällä – Kahluualtaat täytetään taas vedellä kahden vuoden tauon jälkeen

Suosittu leikkipuisto suljetaan toistaiseksi Helsingissä – vanhemmat huolestuivat: "Alueelle todella iso menetys"

Koululaisten maksuton iltapäivätoiminta loppuu: 100e/kk yllätti perheenäidin – näin maksuihin voi hakea helpotuksia

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut