Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Graffiteista elokuvaa tehneitä epäillään törkeästä vahingonteosta, tunkeutuivat yli 50 kertaa juna- ja metrovarikoille – kustannuksia koitui yli 100 000 euroa

Graffitielokuvan tekijöitäepäillään törkeästä vahingonteosta. Helsingin poliisi on saamassa valmiiksi esitutkinnan asiassa, epäiltyjä on 5 henkilöä.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet, kun henkilöt ovat kuvanneet graffitielokuvaa vuosina 2018–2020. Poliisi epäilee osaa heistä myös törkeästä julkisrauhan rikkomisesta.

Poliisin tietoon on tullut tutkinnan aikana myös kaksi epäiltyä huumausainerikosta ja rahanpesuepäily.

Edellä mainitussa elokuvassa henkilöt maalaavat junia, metroja ja raitiovaunuja sekä tunkeutuvat yli 50 kertaa juna- ja metrovarikoille. Vahinkojen yhteissumma on yli 100 000 euroa.

– Poliisi on kyennyt esitutkinnan aikana saamaan omaisuutta vakuustakavarikkoon mahdollisten oikeudessa määrättävien korvausten turvaamiseksi, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Matti Suominen.

Yksi elokuvan tekijöistä on menehtynyt, joten rikosprosessi ei etene hänen osaltaan.

Myös Länsi-Uudenmaan poliisissa on valmistunut maaliskuussa epäillyn vahingonteon tutkinta. Kyseisessä tapauksessa henkilöitä epäiltiin niin ikään junien maalaamisesta. Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.