Yliopisto-opiskelijoita edustava liitto siirtyy kokonaan vegaanisiin tarjoiluihin – "Vaikuttamisen on oltava konkreettisia tekoja"

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitus teki 20. toukokuuta päätöksen, että liitto siirtyy toiminnassaan kokonaan kasvipohjaisiin tarjoiluihin. Ennen päätöstä SYL on tarjonnut toiminnassaan vain kasvisruokaa, jatkossa ruoka on vegaanista.

SYL ry edustaa Suomen noin 130 000 yliopisto-opiskelijaa.

"KFC-Benjamin", 25, ei lopeta aktivismia ennen kuin Suomi siirtyy veganismiin – "On iso ristiriita, jos joku sanoo rakastavansa eläimiä samalla kun syö niitä"

Liitto haluaa olla kestävän tulevaisuuden rakentaja. SYL torjuu ilmasto- ja ympäristökriisiä myös kehittämällä omaa toimintaansa kestävämpään suuntaan.

– Kestävyyden on oltava vaikuttamistyön ohella konkreettisia tekoja myös organisaatiomme sisällä. Pidämme tärkeänä, että myös SYL tekee ilmastokriisin torjumisessa oman osansa, SYL:n puheenjohtaja Konstantin Kouzmitchev kommentoi päätöstä.

SYL:n hallituksen päätöksen mukaan kokonaan kasviperäisiin tarjoiluihin siirrytään asteittain vuoden 2023 loppuun mennessä. Ensin päätös koskee SYL:n toimiston sisäisiä tilaisuuksia, jonka jälkeen se ulotetaan ylioppilaskunnille järjestettävään toimintaan ja lopulta sidosryhmätilaisuuksiin.

SYL:n jäseniä ovat Suomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnat. SYL on perustettu vuonna 1921 edistämään opiskelijoiden asemaa yhteiskunnassa ja opiskelijoiden hyvinvointia.

"Kelan uuden suosituksen mukaan opiskelijaravintoloiden ei täydy enää tarjota lihaa tai kalaa" – kasvis- tai vegaaniruokaan siirtymistä on harkittu Unicafella, päätöstä ei ole tehty

Karvanpoistosta syntyi idea, ja nyt opiskelijoiden yritys myy biokomposiitista valmistettuja höyliä – "Villi unelmamme on tehdä exit"

Rehtori Sari Lindblom ei tunnista, että yliopistolla olisi "Helsinki-kuplaa" – "Näin isoon yhteisöön mahtuu kaikkea mahdollista"

KFC-ravintolan ulkopuolelta poliisin huostaan joutunut kolmikko kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle – "Vartijat kiinnostuivat vasta, kun eläintuotantoa vastustava sanoma tuli ilmi..."

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut