Kädet tärisevät, sydän hakkaa, henki ei kulje. Veli-Matti Tamminen saa paniikkikohtauksen keskellä työvuoroa huhtikuisena kevätyönä. Takaovesta ulos hermosauhulle. Sekään ei vie vapinaa pois.
Pomo tulee selän taakse kysymään mitä tapahtui, mutta kun huomaa Tammisen kohtauksen, kysyy, onko kaikki hyvin. Jo se vähän helpottaa. Kylmä vesi kasvoilla laskee sykettä pikkuhiljaa ja kohtaus on vartin päästä ohi. Hän palaa takaisin dj-pöydän taakse ja jatkaa karaokejuontoaan Barracudassa, porvoolaisessa karaokebaarissa.
Näin pahaa paniikkikohtausta Tamminen ei ole saanut vuoteen.
27-vuotias Veli-Matti Tamminen kertoo, että lapsuus ei ollut hänelle helppoa aikaa.
– Olin todella impulsiivinen. Saatoin syttyä nollasta sataan, ja joskus edelleenkin.
Pienetkin tilanteet johtivat raivokohtaukseen, jossa hän saattoi heitellä kiviä, kaataa pulpetteja ja pyrkiä repimään seiniltä kaiken irtonaisen.
Ulkopuolisuus. Sillä sanalla Tamminen kuvailee kouluaikaansa.
– Minua ei kutsuttu niin paljon synttäreille tai kavereiden luo. Minua saatettiin pelätä, koska suutuin niin nopeasti ja raivokohtaukset olivat pahoja.
Tilanne muuttui, kun Tamminen vaihtoi 11-vuotiaana koulua. Pelätystä ja muille köniin antavasta pojasta tulikin itse kiusattu.
– Se kääntyi niin päin, että minua pahoinpideltiin. He yrittivät saada minut suuttumaan, koska tiesivät, että suutun helposti. Opettelin kuitenkin hillitsemään raivokohtauksia, enkä enää näyttänyt sitä ulospäin, Tamminen kertoo Uusimaa-lehdelle.
Impulsiivisuus ei aina ollut huono asia. Se antoi räjähtävyyttä urheilussa, ja Tamminen harrastikin jalkapalloa ja salibandyä. Toisaalta aggressiivinen asennoituminen muita pelaajia kohtaan toi haasteita.
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä 2012 Veli-Matti Tamminen joutui Kellokosken sairaalan suljetulle osastolle viisipäiväiselle kriisijaksolle.
– Parisuhteessa meni huonosti ja tilanne ajautui siihen, että tuli todella voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia ensimmäistä kertaa koskaan, hän kertoo.
Vasta silloin Tammiselle selvisi, että hänelle on diagnosoitu jo 12-vuotiaana käytös- ja tunnehäiriö, jossa on borderline-piirteitä, eli kyseessä on epävakaa persoonallisuushäiriö. Kellokoskella hänelle diagnosoitiin myös paniikkihäiriö. Tamminen myös arvelee, että on kärsinyt ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriöstä koko ikänsä.
– Olin 17-vuotiaaksi saakka 'normaali'. Kukaan ei ikinä maininnut minulle mistään diagnooseista, vaikka minulla oli ongelmia ja kävin juttelemassa eri ammattilaisille.
– En edes ymmärtänyt diagnoosien käsitettä ennen Kellokoskea. Perheessäni ja lähipiirissäni ei juurikaan puhuttu mielenterveysongelmista ikinä ääneen. Olen tietyllä tapaa katkera siitä, ettei näistä asioista puhuttu, vaan siliteltiin vain päätä. Koen, että minun olisi ollut helpompi tutustua itseeni, Tamminen sanoo.
Lopulta Tamminen näki lääkärinlausunnot ja diagnoosin.
Nykyisin Tamminen asuu omillaan yksin, mutta Itä-Uudenmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen tukemana.Hän käy kolmen viikon välein kunnallisessa toimintaterapiassa.
Myös vanhemmat ja Porvoossa asuvat sukulaiset ovat olleet suurena tukena Tammiselle.
– Minulla on parempi tukiverkosto kuin monella muulla.
Siitä hän on kiitollinen.
Kun Tamminen muutti kolmannen kerran omilleen vuonna 2020, hän oli todella rikki, ja apu oli tarpeen.
– Aluksi sain ehkä liikakin tukea, koska en osannut kertoa omasta tilanteestani tarkasti.
Nykyisin Tammisella on edunvalvoja, joka esimerkiksi hoitaa Tammisen vuokranmaksun ja tekee Kela-hakemukset.
Nyt hänen tavoitteenaan on vähentää vanhemmiltaan saamaansa tukea ja alkaa pärjätä enemmän itse. Hän sai juuri töitä huoltoaseman pisteeltä Tarmolasta. Ravintola Barracudassa hän työskentelee joka viikonloppu.
Barracuda oli ensimmäinen työpaikka, jossa Veli-Matti Tamminen kertoi mielenterveysongelmistaan etukäteen, ennen kuin mitään ehti tapahtua. Aiemmissa työsuhteissa hän on pimittänyt asiaa niin pitkälle kuin mahdollista.
– Se on ehkä ollut virhe. Kun kerroin siitä aikaisessa vaiheessa, olen saanut huomattavasti enemmän ymmärrystä kun aiemmin. Potkuja en ole kuitenkaan koskaan saanut ongelmieni vuoksi, vaan olen päättänyt työsuhteet itse, hän kertoo.
Usein elämän kriisi, kuten parisuhteen päättyminen heijastuu töihin hyvin voimakkaasti.
Viimekertainen paniikkikohtaus ei kuitenkaan tällä kertaa vienyt elämää raiteiltaan, vaan pikemminkin oli vahvistava kokemus. Myös työ Barracudassa jatkuu. Asiakkaiden kanssa syntynyt sanaharkka laukaisi trauman lapsuudesta, jossa opettaja läksyttää Tammista.
20 vuotta kestänyt terapia on auttanut häntä ymmärtämää kohtausten juurisyitä.
Paniikkikohtauksen aiheuttaa usein tilanne, josta ei pääse pois. Paniikkihäiriön vuoksi Tammisen mieli menee pakene tai taistele -tilaan, ja jos ei voi paeta, täytyy taistella. Hän uskoo, että myös lapsuuden raivokohtaukset ovat osin johtuneet siitä.
Tämä juttu on julkaistu ensin Uusimaa-lehdessä.