Helsinkiläinen Emma Ranne, 25, järjestää Ullanlinnassa illallisia tuntemattomille.
Uskaltaisitko mennä ventovieraan ihmisten luo illalliselle? Emma Ranne järjestää kotonaan Ullanlinnassa illallisia, joihin kaikki ovat tervetulleita. Hyvän ruoan äärellä voi samalla tutustua uusiin ihmisiin. Ranteen kehittämä Supper Club -illalliskerho on ollut erittäin suosittu alusta saakka.
Supper Clubin ideana on saada ihmiset tutustumaan toisiinsa hyvän ruoan äärellä. Samalla kun ennestään tuntemattomat ihmiset keskustelevat ruokapöydän ääressä, Ranne valmistaa ja tarjoilee vierailleen illallisen.
– Koska illallinen järjestetään kotonani, mukaan mahtuu vain maksimissaan kahdeksan ruokailijaa. Pienen pöydän ääressä on helppo jutella ja tutustua, Emma Ranne, 25, kertoo.
Hän keksi Supper Clubin päähänpistona, kun hän muutama vuosi sitten mietti, miten voisi tutustua uusiin ihmisiin. Hyvää ruokaa ja ihmisiä rakastava Ranne työskentelee digitaalisen markkinoinnin parissa.
– Minulla oli ruoka-aiheinen sivu Instagramissa ja ajattelin, että löytäisin sitä kautta ihmisiä, joiden kanssa voisin nauttia illallisista. Seuraajani innostuivat ideasta ja järjestin ensimmäisen kerran illalliset toisilleen tuntemattomille ihmisille syksyllä 2017, Ranne muistelee.
Maaliskuussa 2022 Emma järjesti Ukraina-teemaisen Supper Clubin, jossa tarjolla oli borssikeittoa. Hän valmisti lisäksi ruskistettua vaahdotettua voita, joka hänen mukaansa maistui taivaalliselta leivän päällä.
– Kokeilen mielelläni uusia reseptejä. Ideoita saan muun muassa Instagramista ja keittokirjoista. Seuraan somessa myös useampia ravintoloita ympäri maailman, ja saan ideoita erilaisista menuista. Lisäksi poikaystäväni on ammatiltaan kokki eli reseptejä tulee usein palloteltua myös kotona.
Ranne iloitsee, että hyvän ruoan lisäksi illallispöydästä löytyy usein myös uusia ystäviä. Monet haluavat osallistua koti-illallisille uudelleenkin.
– Parasta illallisissa ovat kohtaamiset. On ilo nähdä, kun ihmiset ystävystyvät ja vaihtavat yhteystietoja.
Koska Ranne kokeilee mielellään uusia reseptejä kotikeittiössään, on hän kokkaillut Supper Clubin illallisillekin uusia makuja.
Hyvän maun lisäksi hän arvostaa ruoanlaitossa helppoutta; esimerkiksi pataruokia on kätevä valmistaa isommallekin pöytäseurueelle.
Myös uunimunakkaat eli fritattat, punasikurisalaatti ja sundae-jäätelö ovat olleet illallisvieraiden mieleen.
– Olen luova ruoanlaittaja ja ottanut illallisillani vapauden valmistaa ruokia, jotka ovat aina yllätys vierailleni. Samalla saan pelivaraa tarjoilujen suhteen eikä tarvitse stressata, vaikka menu ei toteutuisikaan pilkulleen, kuten olin suunnitellut, Emma Ranne summaa.
Rannetta voi seurata Instagramissa: @emma.ranne