Erika Poussa, 24, leipoi lapsena niin paljon, että sai äidiltään erikoisen pyynnön – nyt Poussa avasi kahvilan entisen Brooklyn Bakeryn paikalle

Punavuoressa avasi keväällä uusi leipomokahvila Bakerika’s. Paikalla sijaitsi ennen Brooklyn Bakery.

Erika Poussa innostui lapsena leipomisesta aivan hurjasti. Hän leipoi ala-asteikäisenä lopulta niin paljon, että Poussan äiti pyysi häntä tarjoamaan leivoksia naapureille Espoossa.

Vietävänä oli muun muassa keksejä, focaccia-leipiä ja pullaa.

– Aluksi en pyytänyt rahaa, mutta naapurit halusivat kuitenkin tukea pientä yrittäjää, 24-vuotias Poussa nauraa.

Pian ystävät ja tutut kysyivät häntä pian leipomaan jo kakkuja juhliin. Teini-ikäisenä hän perusti oman catering-yrityksen.

Ja tänä keväänä aukesi uusi ovi. Poussa perusti Helsingin Punavuoreen Bakerika’s-leipomokahvilan.

Oikeastaan Bakerika’s-leipomokahvila Fredrikinkadulla on ennen kaikkea tukikohta Poussan catering-yritykselle.

– Tämä on moderni käyntikortti, hän kuvailee.

Poussa tarkoittaa tällä sitä, että tilaan voi tulla maistelemaan leivoksia ja tekemään tilauksia juhliin tai muihin tapahtumiin. Asiakas pääsee keskustelemaan toiveistaan kasvotusten Poussan kanssa.

Samalla tila on toki myös leipomokahvila. Asiakaspaikkoja on kymmenkunta. Listalta löytyy niin suolaista kuin makeaa. Tarjolla on leivonnaisten ohella esimerkiksi focaccia-leipiä, bageleita ja marjoista koostuvia acai-kulhoja.

– Meiltä saa myös kahvia, viiniä ja pari cocktailia, Poussa kertoo.

Konsepti kuulostaa osittain poikkeukselliselta. Moni kahvila tarjoaa catering-palveluja, mutta Poussan yrityksessä asetelma on kääntynyt ikään kuin toisinpäin. Kaiken keskiössä ovat kohtaamiset.

– Haluan kuunnella asiasta ja räätälöidä tarjoilun hänen tarpeidensa mukaan, enkä laittaa heitä lukemaan valmiita menu-ehdotuksia, Poussa avaa ajatusmalliaan.

– Tällä tavalla juhlasta saadaan mahdollisimman heidän näköinen ja ikimuistoisempi.

Punavuoresta löytynyt liiketila tarjoaa siihen oivat puitteet. Siinä sijaitsi aikaisemmin Brooklyn Bakeryn liike.

Yrittäjä tarvitsi kunnollisen tilan, jossa leipoa. Omassa asunnossa Punavuoressa tämä oli mahdollista vain rajallisesti.

– Tuli iso fiilis, etten jaksa enää roudailla kavereiden keittiöihin painavia jauhopusseja, vaan haluan oman keittiön.

Hän huomasi eräänä iltana ystävänsä kanssa Instagramista, että Brooklyn Bakeryn liiketilaan haettiin uutta yrittäjää. Hän oli seurannut arvostamansa leipomon toimintaa jo pitkään.

– Tuli tunne, että on pakko saada tuo paikka. Että se on ihan täydellinen minulle.

Kahvilan perustamiseen liittyi paljon opittavaa. Toisinaan Poussa on vaipunut myös epätoivoon.

– Paras tapa itselleni oppia on vain tehdä rohkeasti ja hypätä syvään päätyyn.

Samanlainen tilanne oli myös keskellä koronapandemiaa, kun Poussa ryhtyi todella panostamaan catering-yritykseensä. Pandemia oli vienyt ravintola-alan työt.

– Laitoin kaiken fokuksen omaan yritykseen, hän muistelee.

Yrittäjä arvioi, että ihmisillä on nyt patoutunutta juhlien järjestämisen tarvetta. Koronan aikana juhlia ei ole päässyt pitämään.

– Nyt on ihanaa saada viestejä jopa henkilöiltä, jotka eivät ole kauheasti ennen juhlia järjestelleet.

Erityisesti hääkakkujen leipominen on innostavaa.

– On tosi iso kunnia päästä olemaan mukana jonkun asiakkaan niin tärkeässä päivässä, hän sanoo.

Erika Poussalle leipominen on luova tilanne. Hän kuvailee sitä omaksi taiteekseen.

– Leipominen on myös tosi rentouttavaa ja terapeuttista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut