"Toivottavasti nyt saadaan kaikki kuntoon" – Kannelmäen sisäilmaongelmaista koulua ryhdytään jälleen korjaamaan, evakko kestää vuoteen 2024
3
– Odotamme remonttia erittäin iloisin mielin. Olemme jo pitkään odottaneet sitä, sanoo Kannelmäen peruskoulun rehtori Kirsi Juuti. Sanna Jompero-Lahokoski
Katso isompi kuvaKannelmäen peruskoulun ulkopintoja koskevat remontti alkaa kesäkuussa. Opetus tiloissa jatkuu tammikuussa 2024. Sanna Jompero-Lahokoski
Katso isompi kuvaKoulun käytävän seinälle oppilaiden maalaama Kannelmäki-aiheinen seinä tulee säilymään, koska remontti ei koske rakennuksen sisätiloja. Sanna Jompero-Lahokoski
Edellinen remontti valmistui 10 vuotta sitten, mutta nelisen vuotta sitten osa henkilökunnasta ja oppilaista alkoi oireilla.
Kannelmäen peruskoulun aulassa Kanneltien toimipisteessä on muuttolaatikoita.
Syy laatikoille on se, että koulun puolitoista vuotta kestävä remontti alkaa kesäkuun alussa. Sisäilmaongelmista kärsineen 450 oppilaan koulun remonttia ehdittiin odottaa vuosia.
– Viemme pois myös kaiken irtaimiston, sillä on mahdollista, että osa ikkunoista uusitaan, toteaa rehtori Kirsi Juuti.
Remontissa on tarkoitus korjata vuonna 1959 valmistuneen rakennuksen ulkokuorta ja salaojat.
– Sisätiloihin ei kosketa lainkaan, koska rakennuksen talotekniikka uusittiin kymmenen vuotta sitten, Juuti jatkaa.
Remontti koskee Kanneltien toimipistettä.
Kesäkuussa alkavassa remontissa uusitaan kaikki rakennuksen julkisivut ja vesikatot. Vaurioituneet ulkoseinä- ja yläpohjarakenteet poistetaan. Salaojat korjataan. Katolle asetetaan aurinkopaneeleita. Korjausten tarkoituksena on parantaa rakennuksen sisäilman laatua.
– Rakennus on vanha, mutta hyvässä kunnossa. Peruskorjaus talotekniikan ja pintamateriaalien osalta tehtiin jo. Nyt korjataan sitä mitä ei aiemmin korjattu eli julkisivut ja vesikatto, toteaa hankkeen projektinjohtaja Maria Lähdemäki kaupunkiympäristön toimialalta.
Korjaaminen maksaa 4,9 miljoonaa euroa. Remontin on määrä valmistua joulukuussa 2023. Opetus siirtyy väistötiloihin. Koulutyö Kanneltiellä jatkuu tammikuussa 2024.
Syy remontille on, että talotekniikan uusimisesta huolimatta osa oppilaista ja henkilökunnasta alkoi oireilla vuonna 2018. Koulu alkoi saada useita yhteydenottoja vanhemmilta.
Myös osa opettajista kertoi saaneensa sisäilmaongelmiin liittyviä oireita. Ulkoseinissä havaittiin laajoja kosteus- sekä mikrobivaurioita ja yläpohjarakenteessa paikallisia vaurioita. Kuntokartoitus tehtiin vuosina 2020–2021.
Vuosien aikana ongelmia on selvitelty ja tehty pieniä hätäkorjauksia sekä -parannuksia. Sisätilojen ilmanlaatua on parannettu väliaikaisesti ilmanpuhdistimilla.
– Toivottavasti nyt saadaan kaikki kuntoon. Matka on kestänyt neljä vuotta, että olemme nyt korjausten äärellä, Juuti toteaa.
Ensi syksynä koulu siirtyy Pelimannintie 16:ssa sijaitseviin väistötiloihin. Paviljongit toimivat aiemmin Suomalais-venäläisen koulun väistötiloina. Tällä hetkellä niissä on päiväkoti Vanhainen sekä Kaarelanraitin ja Kuninkaantammen yksiköt.
Kanneltien toimipisteessä opiskelee 450 oppilasta. Kaikissa neljässä toimipisteessä oppilaiden määrä on 1 164. Sanna Jompero-Lahokoski
Kannelmäen peruskoulun kaikissa neljässä toimipisteessä tehdään korjauksia tai rakennetaan uutta koulurakennusta.
– Alueella tapahtuu nyt todella paljon rakentamista, Juuti sanoo tarkoittaen meneillä olevia tai tulevia kouluremontteja.
Ensi syksynä valmistuvat Kaarelanraitin sekä Kuninkaantammen uudet tilat. Tämän hetkisen tiedon mukaan Runonlaulajantien 5–9-luokkalaiset muuttavat puolestaan Pelimannintien väistötiloihin, kun Kanneltien korjaus valmistuu ja tilaa väistötiloista vapautuu.
– Odotamme vielä päätöksentekoa, mutta meidän toiveemme on, että saisimme Runonlaulajantielle kokonaan uuden rakennuksen. Toivottavasti kaupunkiuudistus vauhdittaa myös näitä remontteja, toteaa neljän toimipisteen rehtorina työskentelevä Juuti.
Koulujen yhteenlaskettu oppilasmäärä on 1 164. Kannelmäki on yksi kaupunkiuudistuksen kohteista Helsingissä.
Kannelmäen alueen lapsimäärä on viime vuosina ollut kasvussa. Ennusteen mukaan Kannelmäen peruskoulussa opiskelee muutaman vuoden kuluttua 1 300 oppilasta.
Muuttolaatikot koulun aulassa kertovat, että remontti on alkamassa. Sanna Jompero-Lahokoski