Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuholaisten valtaamia puita kaadetaan Helsingissä – Pahimmat tuhot näillä alueilla

Kaupunki poistaa toukokuun loppupuolelta alkaen noin sata tuholaisten valtaamaa puuta. Pääosa puista on kirjanpainajakuoriaisten kuivattamia kuusia. Osassa puista on tehty havaintoja myös kuusijäärästä.

Poistettavia puita on eri puolilla Keskuspuistoa: Laakson ratsastuskentän pohjoispuolella, Paloheinän liikuntapuiston reunalla, Hakuninmaalla, Pakilanmetsässä sekä Maunulassa Männikkötien molemmin puolin.

Lisäksi puita joudutaan poistamaan Tuomarinkylästä Tuomarinkartanon alueelta, Metsälästä, Paloheinästä paloaukean puistoalueelta ja Lauttasaaren Länsiulapanniemestä. Puita saatetaan joutua poistamaan muualtakin, mikäli lisää tuholaisten kuivattamia puita löydetään.

Poistettavat puut merkitään oranssilla puiden leimausvärillä. Kirjanpainajia vilisevät rungot haketetaan nopeasti puiden poiston jälkeen. Kuivuneet rungot, joilla tuholaisia ei enää havaita, jätetään maastoon maapuiksi. Maastoon jätetty eriasteinen lahopuu edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.

Puut tarkistetaan linnunpesien varalta. Mikäli puussa on pesä, se kaadetaan vasta lintujen pesimisajan päätyttyä.

Kirjanpainajien valtaamien puiden poistaminen on tärkeää Keskuspuiston vanhojen kuusikoiden turvaamiseksi. Pikaiset toimet ovat tarpeen, sillä vaarassa olevat kuusikot ovat luonto- ja maisema-arvoiltaan merkittäviä, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Kirjanpainajat ovat viime vuosina kuivattaneet isoja kuusia Keskuspuistossa. Mittavimmat tuhot ne ovat saaneet aikaan Paloheinän ja Maunulan alueilla. Paloheinässä on kuollut yli 200 isoa kuusta ja Maunulassakin yli 100.

Kirjanpainajan kuivattamia puita poistettiin Keskuspuistosta viimeksi heinäkuussa 2021.

Tuholainen lisääntyy paksun kaarnan alla, jossa toukat syövät nilaa ja aiheuttavat häiriöitä sekä ravinteiden että veden kuljettamiselle. Ilmastonmuutoksen myötä kirjanpainajan aiheuttamat vahingot todennäköisesti lisääntyvät.

Kirjanpainaja on tavanomainen kuusessa viihtyvä laji, joka kuuluu Suomen luontoon. Siitä tulee ongelma, jos populaatio pääsee kasvamaan liian suureksi. Keskuspuistossa suurin huoli onkin, että kirjanpainajien määrä kasvaa yhä ja sen myötä vanhoja kuusia menetetään jatkossa lisää.