Puotilan venesataman maa- ja vesialueelle suunnitellaan uutta merellistä naapurustoa noin 3 200 asukkaalle lähelle Itäkeskuksen palveluita.
Kaavaratkaisu koskee pääosin Meripellontien eteläpuoleista Puotilan venesatama-aluetta. Pääosa asuinkortteleista sijoitetaan Meripellontien eteläpuoliselle alueelle. Niiden yhteyteen sijoitetaan uusi tontti esimerkiksi päiväkotia varten sekä tontit pysäköintilaitoksille.
Hankkeen lähtökohdista keskustellaan kaavakävelyllä, joka aloitetaan Puotilan venesataman kerhorakennuksen edestä tiistaina 7. kesäkuuta kello 17.30.