Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Janne, 40, ja Kirsi, 47, avautuvat seksielämästään tv:ssä – omat asunnot auttavat pitämään kipinää yllä

Janne Lahti yllätti kihlattunsa ilmoittamalla pariskunnan Sex tape Suomi -ohjelmaan.

Hämäläisen miehen seksi on hidasta ja sytyttävää, sanovat Sex tape Suomi -ohjelmassa esiintyvät Janne Lahti ja Kirsi Lepistö.

Seitsemän vuotta seurustellut pari lähti reality-ohjelman toiselle kaudelle mukaan, koska he halusivat kokeilla jotain uutta ja erikoista.

Ohjelmassa kummaltakin kysytään heidän toteutumattomista seksihaaveistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Kirsi yllättyy, kun Janne kertoo pohtineensa esimerkiksi ladyboyta ja kultaista suihkua.

Kirsi Lepistö kuvailee ohjelmaan osallistumista positiiviseksi kokemukseksi.

– Kyllä siinä uutta tietoa tuli toisistamme, mitä ei ehkä ilman tätä kokemusta olisi ehkä selvinnytkään, Lahti säestää.

Kihlapari kertoo saaneensa sarjan juontajalta, seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmiltä hyödyllisiä neuvoja ja keskusteluapua.

– Hän oli tosi kannustava meitä kohtaan. Olemme tavanneet häntä vielä kuvausten jälkeenkin, Lahti kertoo.

Lahti ja Lepistö asuvat nykyisin Espoossa, lähekkäin, mutta kumpikin omassa asunnossaan. He pohtivat, että se voi auttaa pitämään kipinää yllä.

– Vaikka näemmekin päivittäin, kumpikin saa myös omaa aikaa.

Molemmat ovat vuorotyötä tekeviä lähihoitajia, jotka tapasivat aikanaan yhteisessä työpaikassa. Romanssi sai alkunsa, kun Lahti pyysi Lepistöä mukaansa keikalle.

Pari on tv-ohjelmassakin puheissaan harvinaisen avoin. Lepistö mukaan heitä on auttanut se, että he lähtivät suhteeseensa aluksi uteliaalla huumorimielellä.

– Olemme aina jutelleet kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, myös seksuaalisuuteen liittyen.

Ohjelmassa Lahti ja Lepistö katsovat nauhoittamiaan kotivideoita yhdessä tuoreen, parikymppisen pariskunnan kanssa. Asetelma on, että Lahti ja Lepistö ovat vanha pari, joka voi jakaa viisauttaan nuoremmille.

40-vuotias Lahti ja häntä seitsemän vuotta vanhempi Lepistö toteavat yhdestä suusta, etteivät he tunne itseään vanhoiksi. Heidän mukaansa parhaimmillaan seksi voi kuitenkin parantua iän myötä.

– Ainakin sitä kautta, kun oppii tuntemaan toisen paremmin. Ikä tuo myös lisää varmuutta ja taitoa puhua omista ja toisen haluista, Lahti pohtii.

Arjessa Lepistö ja Lahti vaalivat romantiikkaa sytyttelemällä kynttilöitä keskikesälläkin ja unelmoimalla esimerkiksi yhteisestä viikonlopusta Pariisissa.

Kesäisin pari käy yhdessä festareilla, ja muinakin vuodenaikoina he ovat tuttu näky keikoilla.

– Meillä on pari bändiä, joiden keikoilla käymme paljon. Janne pyörittää kanssani Facessa niiden faniryhmiä, Lepistö kertoo.

Yksi näistä lempibändeistä on Happoradio, joka soitti viime kesänä Lahden 40-vuotisjuhlissa. Syntymäpäiväsankarilla oli varattuna viimeisen kappaleen ajaksi yllätys: hän kosi Lepistöä kaikkien edessä.

– Se oli ehkä meidän romanttisin hetkemme. Synttärijuhlat muuttuivatkin kihlajaisiksi, Lahti kertoo.

Pariskuntaa voi kutsua reality-konkareiksi, sillä ennen Sextapea he olivat osallistuneet jo Suomen surkein kuski -ohjelmaan. Janne Lahti toimi kuljettajana ja Kirsi Lepistö tämän apukuljettajana sarjan viidennellä kaudella.

– Sijoituimme kolmanneksi. Kirsi ilmoitti silloin minut kilpailuun, joten päätin nyt maksaa kalavelat takaisin ja ilmoittaa meidät vähän toisenlaiseen ohjelmaan, Lahti nauraa.

Mikä realityssä kiehtoo?

– Ehkä se, että pääsee tekemään tällaista tosi-tv-hömppää, jossa ei tarvitse ottaa itseään niin vakavasti. Huvin vuoksi me tätä tehdään. Saadaan samalla vähän omaan elämään virikettä, Lepistö kertoo.

Vieläkö aiotte hakea kolmanteen reality-ohjelmaan?

– Niin, ei se ihan mahdoton ajatus ole, Lahti toteaa.

Sex tape Suomen jakso, jossa Lepistö ja Lahti ovat mukana, tulee julki maksullisessa Discovery+-palvelussa kesäkuussa.