Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pimitettiinkö rahoittajalta olennaista tietoa? Pesäpalloseuran pääsponsori järkyttyi uudesta ahdistelukohusta – "Todella tyhjä olo"

Jyväskylän Kirin naisten pääsarjajoukkueen pääsponsori Boltin kehitysjohtaja Timo Hakkarainen huokaa. Hän on juuri saanut tietää, että seurassa aiemmin pelinjohtajana työskennellyt Petri Kaijansinkko on saanut vuoden mittaisen toimitsijakiellon myös häirintätapauksesta, joka on sattunut Jyväskylän Kirin aikana.

Hakkaraista harmittaa. Joulukuussa 2021 Ilta-Sanomille antaman haastattelun perusteella seurajohto oli sanonut hänelle, ettei mitään vastaavaa ole sattunut Jyväskylän työpestin aikana. Bolt oli tehnyt linjauksen, että haluaa mielellään logonsakin pois samoista kuvista Kaijansinkon kanssa.

Etelä-Suomen Media uutisoi aiemmin Kaijansinkon saamasta sanktiosta tähän tapaan.

Soittohetkellä Hakkarainen on yrittänyt saada kiinni seuran puheenjohtajaa Henna Virkkusta sekä urheilutoimenjohtajaa Nalle Viljasta. Hakkaraista kiinnostaa vastaus kysymykseen, ettekö tienneet.

– On todella tyhjä olo. En ole saanut uutta tietoa, Hakkarainen sanoo.

– Nyt haluan kuulla sen vastauksen, että seura ei asiasta tiennyt, ja haluan kuulla sen uskottavasti. Muussa tapauksessa meidän pitää vakavasti miettiä sitä, haluammeko olla enää missään sponsoriyhteistyössä seuran kanssa, hän jatkaa.

Ilta-Sanomien tuoreiden tietojen mukaan epäilyistä on liikkunut paljon kaupunkipuheita Jyväskylässä.

– Sillä tavalla on vaikea ajatella ja tuntuu kummalliselta, etteivätkö ne olisi seurankin korviin kantautuneet. Haluan kuitenkin nyt kuulla vastaukset ensin, tehdään sitten johtopäätöksiä miten me etenemme sponsorina, Hakkarainen sanoo hiljaa.

– Tällaista ei toivoisi urheilussa näkevänsä. Toivon vastauksia.