Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa: Säännöllinen liikunta nosti lihaskadosta kärsivien ikääntyneiden kuntotasoa

Lihaskadosta kärsivien ikääntyneiden liikkumiskyky parani ja lihasmassan väheneminen hidastui kolmen vuoden aikana säännöllisellä liikunnalla. Asiaa selvitti kansainvälinen SPRINTT-tutkimus.

Tehdyssä tutkimuksessa ilmeni, että ohjattuun liikuntaan ja ravitsemusneuvontaan säännöllisesti osallistuneiden hauraiden ikääntyneiden liikkumiskyvyn heikkenemisen riski väheni selvästi. Liikuntaohjelmaan kuului monipuolisesti liikuntaa. Ravitsemusta pyrittiin korjaamaan yksilöllisellä ohjauksella.

– Halusimme selvittää, voimmeko kääntää ikääntyneen gerastenian kelloa taakse päin. Nyt tiedämme, että liikunnallista toimintakykyä voidaan parantaa ja liikuntakyvyttömyyttä ennaltaehkäistä. Huonompikuntoiset hyötyvät eniten liikunnan lisäämisestä, sanoo tutkimusta Suomessa johtanut geriatrian emeritusprofessori Timo Strandberg.

Tutkimuksen 760 henkilöä kuului niin sanottuun interventioryhmään. Heillä oli todettu fyysistä gerasteniaa, oireyhtymää joka aiheuttaa muun muassa haurastumista ja lihaskatoa. Se ei aiheuta kuitenkaan liikunnallista toiminnanvajetta, sillä he pystyivät kävelemään 400 metriä alle 15 minuutissa ilman apuvälineitä.

He osallistuivat vähintään kahden vuoden ajan kaksi kertaa viikossa fysioterapiakeskuksessa ohjattuun liikuntaan, voima- ja tasapainoharjoitteluun ja saivat kotiharjoitteluohjeet.

Lisäksi he saivat yksilöllistä ravitsemusneuvontaa riittävän energian- ja proteiininsaannin varmistamiseksi.

– Säännöllisellä liikunnalla ja asianmukaisella ravitsemuksella huonossa kunnossa olevien tilaa voidaan kohentaa ja pitää heitä pidempään toimintakykyisinä. Tämä vähentää varmasti ulkopuolisen avun ja vaikkapa iäkkäiden päivystyskäyntien tarvetta, Strandberg sanoo.

Uutista muokattu 6.6. kello 15.36: Muutettu otsikkoa, selvitetty tarkemmin mitä tarkoittaa gerastenia.