Uudellamaalla on loistavat mahdollisuudet lintujen tarkkailuun.
Kallioluodolla tähyilevä lokki, kalasaaliin perässä veteen syöksyvä tiira, korkealla liitävä merikotka.
Espoon ja varsinkin Porkkalan edustalla levittäytyvä saaristo tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet lintujen tarkkailuun.
– Porkkalan edusta, Porvoon Söderskärin luodot ja Loviisan Aspskär ovat Uudenmaan merialueella todellisia hotspotteja, hyvinkin merkittäviä lintualueita, kertoo helsinkiläinen Jukka Hintikka.
Hintikka on harrastanut lintuja koko ikänsä ja on perehtynyt erityisesti Uudenmaan saariston lintuihin.
Saaristossa retkeilevä huomaa helpoiten luotojen isot lintuyhdyskunnat. Ne ovat useimmiten kalalokkeja, kala- tai lapintiiroja tai isokoskeloita.
– Nämä ovat saariston yleisimmät lintulajit. Ulompana näkee myös haahkoja ja harmaalokkeja, Hintikka kertoo.
Vaikka nämä lajit ovat runsaslukuisia, esimerkiksi isokoskelo on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Siksi ei ole samantekevää, miten ihminen niihin suhtautuu.
– Saaristolinnut ovat haavoittuvia. Yhdyskunta voi tuottaa paljon poikasia tai ei lainkaan, Hintikka selvittää.
Suurimmat uhat ovat petoeläimet ja ihmisten useimmiten tahaton häirintä.
– Jos nousee väärään aikaan pesimäluodolle, voi aiheuttaa pahimmillaan jopa satojen pesintöjen menetyksen. Kriittisin on pienten poikasten vaihe alkukesästä, mutta esimerkiksi tiiran poikasia kuoriutuu vielä heinäkuun alussa. Turvallisinta aikaa nousta maihin on elokuu.
Aavesaarilta näyttäviä merimetsojen pesimäluotoja löytyy myös Espoon vesiltä. Hintikka tietää, että laji herättää tunteita. Hänen näkemyksensä on, että merimetsollekin löytyy paikkansa.
– Merimetsokanta kasvoi nopeasti vuosituhannen alussa, mutta kasvu on nyt taittunut. Ei ole pelkoa siitä, että kaikki saaret muuttuisivat aavesaariksi, hän perustelee.
Kun merimetsot asettuvat pesimään, luodolta tuhoutuu käytännössä kaikki kasvillisuus. Muutos ei kuitenkaan ole pysyvä.
– Saaret näyttävät toki hetken kuolleilta ja hellepäivinä haju kulkeutuu kauas. Loputtomiin ne eivät kuitenkaan pysy sellaisina. Kasvillisuus löytää tiensä takaisin, ensin kukat ja myöhemmin muut lajit.
Tervetulleempi laji on varmasti laulujoutsen. Kyhmyjoutsenet ovat jo pitkään olleet tuttu näky Espoon saarissa.
Laulujoutsen sen sijaan on uudempi ja vielä toistaiseksi harvinaisempi näky.
– Laulujoutsen hävisi liki sukupuuton partaalle, mutta saatiin pelastettua rauhoituksella. Viime vuosina se on palannut pesimälinnuksi myös Uudenmaan saaristoon, Hintikka kertoo.
Yksittäisiä laulujoutsenpareja pesii jo monin paikoin Uudenmaan sisäsaaristossa, muun muassa Espoossa, ja trendi on kasvava.
Hintikka odottaa mielenkiinnolla, miten laulujoutsen ja kyhmyjoutsen sopeutuvat toisiinsa.
– Useimmiten käy niin, että laulujoutsen ajaa vähitellen kyhmyjoutsenet pois, hän kertoo.
Vaikka uusia tulokkaita on tullut ja tulee vähitellen ilmaston lämpenemisen myötä etelästä, joillain lajeilla menee huonosti. Tällainen on esimerkiksi selkälokki, joka on lähes hävinnyt Suomenlahdelta.
– Selkälokin maailman kannasta suuri osaa pesii Suomessa. Ilmeisesti sen tärkeimmät häviämisen syyt ovat kuitenkin muualla kuin Suomessa. Se kertoo, että muutokset saariston linnuissa voivat olla todella dramaattisia ja yllättäviä, Hintikka sanoo.