Espoolaispari kasvattaa takapihallaan kaneja ruoaksi – teurastaminen mietitytti alkuun: "Tämä on helppo ja edullinen tapa tuottaa lihaa"

Jos kaikki olisi mennyt putkeen, Helka ja Panu Pärssisen takapihan kanilassa vilistäisi tällä hetkellä kolmisenkymmentä ruoaksi kasvatettavaa kania.

Alkukeväästä jokin meni kuitenkin pieleen, sillä osa kaneista sairastui, ja Pärssiset ottivat taukoa kasvatukseen.

Kanit pantiin lihoiksi pakkaseen ja Liisi-kanin talja roikkuu kuistilla taanalla.

Pärssiset ryhtyivät tuotantokanien kasvatukseen kahdeksan vuotta sitten. Kanojen kasvattamisen he olivat aloittaneet pari vuotta aiemmin.

He pyrkivät omavaraistalouteen ja ovat ottaneet askelia sitä kohti jo kolmenkymmenen vuoden ajan.

– Mietin ja googlailin, mitä kaikkea ruokaa pienellä pihalla pystyy kasvattamaan ja löysin tietoa takapihan kanilasta. Opiskelin kasvatusta vuoden verran ennen kuin hommasin ensimmäiset kanit. Jonna Kumpulainen on tuotantokaniguru. Häneltä olen oppini saanut, Helka Pärssinen kertoo.

Pihan kanihäkkeihin ja aitauksiin on tarkoitus ottaa asukkaita jälleen syksyllä.

– Tämä on helppo ja edullinen tapa tuottaa lihaa, Helka Pärssinen kertoo Länsiväylän haastattelussa.

– Viisikuisista tulee patakaneja. Liha on miedon makuista ja rasvatonta.

Kanien ja kanojen teurastaminen ja syöminen eivät ole helppoa, Pärssiset myöntävät. Ensimmäinen itse teurastettu Tarmo-kukko on jäänyt erityisesti mieleen. Myös hellyydenkipeän Taavetti-kanin syöminen otti koville.

– Eläinten teurastaminen oli uusi asia, koska meillä ei ole maalaistaustaa. Ajattelimme, että jos emme pysty teurastamaan syömäämme lihaa, jätämme lihansyönnin, Panu Pärssinen kertoo.

Työnjako on se, että Panu hoitaa tainnutuksen, teurastuksen ja lihojen pilkkomisen, Helka nylkemisen ja suolistamisen.

– Onhan tämä omituista tässä kulttuurissa, Helka Pärssinen miettii.

– En tiedä, onko sosiaalisesti arvostettua teurastaa oma ruokansa, kun elän tässä omassa kuplassani.

Panu Pärssinen uskoo, että syy tuotantokanien kasvatuksen vähyyteen on juuri kanien söpöys, ”korkea bambikerroin”, kuten hän muotoilee.

Espoon Kauklahdessa asuvat Pärssiset pyrkivät tuottamaan mahdollisimman suuren osan ruuastaan itse kiertotalouden menetelmin. Kotipihassa ja mökillä kasvaa monenlaista juuresta ja kasvista, ja sato varastoidaan perinteiseen tyyliin kahteen maakellariin.

Kaninpapanat käytetään kasvilannoitteena, taljat puuhkina ja koruihin, sipulinkuoret lankojenvärjäykseen.

Kasvihuoneessa kohti valoa kurkottelee pinot noir -viiniköynnös kaverinsa kanssa. Rypäleistä on tarkoitus tehdä omaa viiniä. Omatekoisesta raparperi- ja omenaviinistä on jo päästy nauttimaan – samoin pihan vanhasta humalalajikkeesta ja omasta hunajasta valmistetusta viikinkisimasta.

Pärssiset kuvailevat omavaraistalouteen pyrkimistä matkaksi, joka mahdollistaa hetkessä elämisen, ilon ja seuraavan askeleen miettimisen. Kaupasta ostetaan lähinnä maito- ja viljatuotteet, suola ja sokeri.

– Tämä on huikeata. On suurimpia nautintoja, että voi tehdä oman elämän.

Panu Pärssinen on toiminut Tapiola Sinfoniettan kontrabasistina vuodesta 1987 lähtien. Helka Pärssisellä on pedagogitausta, mutta viime aikoina hän on panostanut mehiläistarhaajan opintoihin.

– Olen hurahtanut vuosi vuodelta yhä enemmän mehiläisiin. Niiden kanssa saa elää koko kesän täysillä.

Mehiläisiä tarhaamalla Pärssiset haluavat myös olla osaltaan hillitsemässä luontokatoa. Mehiläispesiä on nyt tuplamäärä viime vuoteen nähden, 30.

– Mehiläisten pölytyshyöty on isompi kuin hunajahyöty. Jos mehiläiset eivät pölyttäisi, ei tulisi myöskään esimerkiksi kesäkurpitsaa eikä omenia. Hyvä tapa edistää pölyttäjien säilymistä on ostaa suomalaista hunajaa, Helka Pärssinen vinkkaa.