"Asunto, uudet hampaat, rahaa Syyriaan ja Kelalle" – Näin Malmilla mällättäisiin loton täysosuma

Malmin Prismassa lotonnut nainen voitti huhtikuussa 3,25 miljoonaa euroa. Hän ei tiennyt voitostaan viikkoihin.

Mitä tekisit jos loton päävoitto osuisi kohdalle?

– Ostaisin asunnon. Ihan tavallinen asunto. Se voisi hyvin olla Malmilla, pohtii Jori Hannolin, 62, erittäin epätodennäköistä tulevaisuudenskenaariota.

– Ja lapsille ostaisin asunnot myös.

Miljoonapotti on Hannolinille hyvin epätodennäköinen myös siksi, ettei hän lottoa juuri koskaan.

Jos päävoitto osuisi kahvilayrittäjä Qadifa Hassanin, 46, kohdalle, hän lähettäisi puolet rahoista kotimaahansa Syyriaan.

– Ja Kelalle ja köyhille ihmisille antaisin myös, Hassan sanoo.

Pojalleen hän ostaisi Ferrarin. Hassanin on vaikea keksiä, mitä hän hankkisi itselleen.

– Minulla on jo hyvä puhelin... No, yksi kaunis auto, Hassan nauraa.

Malmin Prismaan jätetyllä kupongilla 3,25 miljoonaa euroa voittanut nainen kertoi Veikkaukselle, että suunnittelee nyt miehensä kanssa kodin remonttia, perheen lasten auttamista taloudellisesti sekä ulkomaanmatkaa.

Malmin Prismassa 3,25 miljoonaa euroa voittanut nainen ei tiennyt voitostaan viikkoihin: "Luulin Veikkauksen viestiä huijaukseksi"

Päävoiton saanut oli viikkoja tietämätön pääsiäisviikolla saamastaan potista.

Kodin sisustamiseen sekä lomailuun voittorahoja käyttäisi myös Elina Sarajärvi, 72.

– Uusisin huonekaluja ja matkustaisin Kreikkaan ja Turkkiin. Tyttärelle antaisin myös rahaa.

Viikoittain lottoava Sofia Saarivaara, 27, ostaisi kaksi asuntoa.

– Kaksion tai kolmion keskustan tuntumasta ja toisen asunnon. Loput varmaan sijoittaisin, hän suunnittelee.

Tarmoksi esittäytyvä mies hankkisi toisen asunnon West Palm Beachiltä Yhdysvalloista sekä Teslan.

– Sehän on hieno homma, toteaa Terhi Aho-Vesala, 61, kuultuaan lähelle tulleesta täysosumasta.

Kaksi riviä lottoa viikoittain pelaavalla Aho-Vesalalla on suunnitelmat valmiina täysosuman varalle.

– Ensiksi maksaisin velat pois. Sitten laittaisin hampaat kuntoon ja kävisin jalkahoidossa. Sen jälkeen palkkaisin Adoniksen, joka valvoisi liikkumistani ja ruokailuani, Aho-Vesala nauraa käkättää.

Tämän jälkeen rahaa olisi varmasti vielä maantasolla olevalle asunnolle, jonka tärkein ominaisuus on oma piha, jolla saa vapaasti polttaa tupakkaa. Sen verta pitäisi tilaa olla neliöitä, että bileet voi pitää ja kuntoilulle olisi oma huone.

– Tarvitsisin varmasti myös uusia vaatteita, kun olisin laihtunut, Aho-Vesala nauraa.

Auttamiseen ja lapselle pitäisi jättää euroja sekä Venäjän hyökkäyksen varalle:

– Jotta voi muuttaa johonkin turvalliseen paikkaan asumaan.

Malmilla poikenneella Marita Sarkulalla, 74 on hyvin samankaltaiset suunnitelmat: velat pois, uusi hammas ja täydellinen lääkärintarkastus.

– Jotta saisin selville, mikä tätä selkää oikein vaivaa.

Veljeään hän tukisi taloudellisesti ja ottaisi tämän mukaansa Skotlantiin ja Hurtiguten-risteilylle Norjaan.

Palvelutalojen ja Matteuksen kirkon hävikkilounaita hyödyntävä Sarkula ei vaihtaisi lounaspaikkojaan miljonäärinä.

– En, se on oikein hyvää ruokaa ja maksaa 3,70 euroa. Matteuksen kirkon ruokailu on mukava sosiaalinen tapahtuma.

Sarkula osallistuu joka viikko lottoarvontaan kolmella lottorivillä ja kahdella tuplatulla jokerilla.

– Joka viikko täytyy olla hakemus sisällä.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut