Kumpulan ja Uimastadionin maauimaloiden kävijämääriä voi seurata reaaliaikaisesti – tämä yllättävä hetki on ruuhkaisin

Ajatus virkistävästä uintireissusta voi kääntyä päälaelleen, mikäli uimapaikka on niin täynnä, että sekaan on vaikea mahtua.

Kumpulan ja Uimastadionin maauimaloiden kävijämääriä voi seurata reaaliaikaisesti ja uintireissua voi helposti lykätä parempaan ajankohtaan, mikäli altaassa on ruuhkaa. Helsingin kaupungin sivuilla oleva kävijälaskuri kertoo maauimaloiden tämänhetkisen kävijätilanteen minuutti minuutilta.

Esimerkiksi tiistaina iltapäivällä laskuri näytti, että uimareita Kumpulan maauimalassa kello 13.16 oli yhteensä 143/1 600. Samaan aikaan Taka-Töölössä sijaitsevalla Uimastadionilla vastaava luku oli 184/ 4 000.

Uimastadionin täyttöastetta voi seurata tästä linkistä. Kumpulan maauimalan reaaliaikaista kävijämäärä löytyy tämän linkin takaan.

Maauimaloiden omilla laskurisivuilla voi seurata myös ruuhkahuippuja ja hetkiä, jolloin kävijöitä on tavallista vähemmän.

Aamuna kello 6.30 avattavalla Uimastadionilla oli heti maanantaiaamusta kello 6.30 paikalle yhteensä 67 uimaria. Kello 8 paikalla olleiden määrä oli noussut jo 140:een. Ruuhkaisin aika maanantaina ja loma-aikaan oli ehkä hieman yllättäenkin iltakuuden aikaan. Paikalla oli samanaikaisesti 400 uimaria.

Kumpulassa kävijämäärät nousivat maanantaipäivän aikana Uimastadionia tasaisemmin. Ensimmäisinä aamutunteina paikalla 20–60 kävijää tunnista riippuen. Myös Kumpulassa kello 18 kävijöitä oli paikalla päivästä eniten, yhteensä 275.

Molemmat maauimalat ovat päivittäin auki kello 6.30–21. Toukokuussa avattu Uimastadion sulkeutuu 11. syyskuuta ja Kumpula 21. elokuuta.

Lue: Kuka myy kahvin ja sämpylän "kohtuulliseen hintaan"? – Uimastadionille ja Kumpulan maauimalaan etsitään uusia ravintolayrittäjiä – nämä ovat kriteerit

Lue: Uimastadionin ja Kumpulan avauspäivät vielä epäselviä, rajoituksista odotetaan tarkempia linjauksia: "Jonoja tulee syntymään”

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut