Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tehtaankadun nimimuutos tyrmättiin Helsingissä – muun muassa näitä ehdotettiin: "Venäjän murhaamien lasten muistokatu"

Tehtaankadun nimeä on ehdotettu muutettavaksi osoitenumeroiden 1-12 kohdalla. Asiasta on jätetty Helsingissä kolme eri aloitetta, joista yksi oli kuntalaisaloite ja yksi nuorisoneuvoston tekemä.

Ehdotetut uudet nimet olivat Zelenskyinkatu, Venäjän murhaamien lasten muistokatu sekä "Slava Ukraini".

Tehtaankadun alkupäässä sijaitsee Venäjän Suomen suurlähetystö sekä muita Venäjän federaation rakennuksia.

Kaupunkiympäristölautakunta tyrmäsi aloitteet tiistaina nimistötoimikunnan lausunnon mukaisesti, eivätkä ne johda toimenpiteisiin. Aiemmin samaan tulokseen tultiin valtuustoaloitteen johdosta, jossa katua ehdotettiin muutettavaksi Boris Nemtsovin kaduksi.

Tehtaankatu on ollut Helsingin nimistössä käytössä vuodesta 1887, aluksi ruotsinkielisenä.

Nimistötoimikunta toteaa, että Ukrainan sodasta kumpuavia toiveita ja aloitteita kadunnimien muuttamiseksi on viime aikoina ollut esillä eri puolilla maailmaa. Kyseessä on kansainvälinen ilmiö, johon suhtautuminen ja reagointi vaihtelevat riippuen siitä, minkälaiset nimeämiperiaatteet ja -perinteet kussakin maassa ovat.

Nimistötoimikunnan näkemyksen mukaan kaava- ja osoitenimistön nopeatahtinen muuttaminen ei kuitenkaan ole hyvä tapa käsitellä käynnissä olevia, ajankohtaisia maailman tapahtumia tai kriisejä.

Myös Leninpuiston nimeä Alppilassa on haluttu muuttaa.