Kaksi eläinten kanssa Suomeen yrittänyttä on saanut tuhansien eurojen suuruiset sakot laittomasta maahantuonnista, kertoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi). Avilla ja Tullilla on tämän vuoden alusta lähtien ollut oikeus määrätä jopa 5 000 euron seuraamusmaksu, jos eläimiä yritetään tuoda maahan ilman asianmukaisia papereita.
Avi määräsi 3 000 euron seuraamusmaksun hevoskuljettajalle, joka yritti tammikuussa harhauttaa viranomaisia eri hevosten terveystodistuksilla. Kyydissä olleiden kolmen hevosen terveystodistuksia matkassa ei ollut ja lisäksi yhdeltä puuttui passi.
– Hevoskuljettajan toimintatavat osoittavat piittaamattomuutta eläintautien torjunnasta, siihen liittyvästä velvoitteesta esittää asianmukaiset terveystodistukset sekä eläinten kuljetuksen aikaisesta hyvinvoinnista, sanoo tiedotteessa Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Sari Haikka.
Hevoset palautettiin lähtömaahan.
Huonommin kävi neljälle koiranpennulle, joita yritettiin niin ikään tammikuussa tuoda myyntitarkoituksessa Suomeen ilman vaadittuja terveystodistuksia. Maahantuoja ei halunnut palauttaa pentuja lähtömaahan, joten ne lopetettiin.
Maahantuoja väitti, että pennut olivat kaikki hänelle itselleen, mutta väite ei mennyt läpi. Seuraamusmaksu oli 2 000 euroa.
– Terveystodistukset vaaditaan myös lemmikkieläimistä, jos niitä tuodaan maahan myyntitarkoituksessa, jos tuontia seuraa omistajuuden vaihtuminen tai jos kuriiripalvelu tuo lemmikin maahan. Tällä suojellaan eläimiä ja ihmisiä vakavilta taudeilta ja tehostetaan valvontaa myös eläinten hyvinvoinnin osalta, Sari Haikka sanoo tiedotteessa.
Molemmat tapaukset paljastuivat tammikuussa Helsingin Länsisatamassa.