Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Nämä kuvathan otettiin meidän tietämättämme" – IL: Presidentti Niinistö toivoo medialta pelisääntöjä lasten kuvaamiseen

Tiistai-illan eniten huomiota saanut valokuva oli kuva presidentti Sauli Niinistöstä yhdessä puolisonsa rouva Jenni Haukion ja avioparin yhteisen Aaro-pojan kanssa. Kolmikko oli saapunut Turun Paavo Nurmi Gamesiin nauttimaan yleisurheilusta, ja tallentui katsomosta Lehtikuvan kuvaajan muistikortille.

Nyt Niinistö on ottanut asiaan kantaa. Kommenteista kertoo Iltalehti verkkosivuillaan.

– Nämä kuvathan otettiin meidän tietämättämme, saati lupaa kysymättä. Todella tiesin hyvin tämän Julkisen Sanan Neuvoston linjan, jotenka siihenkin vähän saattaisi luottaa, Niinistö totesi.

Neuvoston periaatelinjauksessa huomautetaan, että tiedotusvälineen olisi tarvittaessa varmistettava, että 7‒14-vuotiaiden haastatteluun ja kuvaamiseen on lupa huoltajalta lukuunottamatta julkisia tilaisuuksia tai tilanteita. Alle 7-vuotias tarvitsee aina huoltajan luvan. Niinistö on pitänyt Aaro-pojan julkisuuden ulkopuolella.

– Tästä taitaa olla erilaisia tulkintoja. Voisi olla hyvä, että media keskenään ja Julkisen sanan neuvoston kanssa kävisi asiaa läpi, Niinistö toivoi.

Asia on herättänyt torstain aikana muutenkin keskustelua. Pääministeri Sanna Marin (sd.) linjasi aiemmin Twitterissä, että hän miehensä kanssa kieltää avioparin yhteisen Emma-tyttären kuvaamisen.

Marin on ollut aiempina viikkoina varsinkin Seiskan tähtäimessä. Lehden paparazzin Panu Hörkön ottama kuva lenkkeilevän pääministerin takapuolesta herätti runsaan keskustelun siitä, mikä on soveliasta mediatyötä ja mikä ei.