Helsingissä on ollut vuosikymmeniä käytössä maailmallakin kiinnostanut toimintamalli – Alisa Al-Gawati, 27: "Koen tämän kohtaamispaikkana"

Helsingissä on yhteensä seitsemän kulttuurikeskusta. Niissä käytössä oleva monitoimimalli on kiinnostanut maailmalla. Mitä kaupunkilaiset ajattelevat kulttuurikeskuksistaan?

Alisa Al-Gawati, 27, ja Jasmin Paananen, 22, ovat myöhäisellä aamupalalla. Kaksikko istuu kulttuurikeskus Stoan edessä.

– Itse koen Stoan nimenomaan kohtaamispaikkana. Ja jos asuisin yhä lähistöllä ja tässä olisi jokin kiinnostava kulttuurijuttu, niin tulisin paikalle, Al-Gawati kuvailee.

Alueella asunut Al-Gawati on muuttanut pois. Aikoinaan hän kävi Stoassa ja sen lähistöllä viikoittain.

Nainen vieraili etenkin kirjastossa ja tapaamassa ystäviä. Pihalla oli tapana pelata pingistä. Itse tapahtumissa ei oikeastaan tullut käytyä.

Myös Paananen kokee kulttuurikeskukset tärkeiksi. Hän muutti Helsinkiin muutama vuosi sitten Oulusta.

– Varmaan sielläkin tällaisia on, mutta omassa elämässä ne eivät ole sattuneet eteen.

Stoan pihalla istuu kesäisenä iltapäivänä monia muitakin seurueita. Esimerkiksi Abdirisaq Mohamud, 32, ja Feysal Osman, 18.

Miehistä kumpikaan ei ole asunut Suomessa pitkään: kulttuurikeskukset eivät ole täten tuttuja. Ajatus kuulostaa kuitenkin hyviltä.

– Tulemme tänne myöhemmin vapaa-ajalla, Osman sanoo.

Moni ei ehkä hoksaa, että Helsingissä on kulttuurikeskuksia yhteensä seitsemän. Näistä neljä ovat niin sanottuja alueellisia kulttuurikeskuksia, eli Stoa, Kanneltalo, Malmitalo ja Vuotalo. Myös Maunula-talossa tarjotaan kulttuuripalveluja.

Piiloon keskukset eivät ole kuitenkaan jääneet. Niissä on vuosittain 700 000 käyntikertaa. Ajatuksena on tuoda taidetta ja kulttuuria lähelle ihmisiä. Ne toimivat sellaisilla alueilla, joihin ei ole muuten kerääntynyt vaikkapa gallerioita.

– Keskusten merkitys ei välttämättä aukea yhtä hyvin muille kuin alueen asukkaille, pohtii Helsingin kulttuurikeskuspalveluiden päällikkö Ulla Bergström.

Nyt kesällä kaupunki panostaa alueellisiin kulttuuripalveluihin erityisen paljon. Tämän mahdollistaa kulttuurialalle osoitettu rahoitus koronasta palautumiseen.

– Kesällä tanssitaan kaupunkitansseja, osallistutaan Pride-viikolle sekä järjestetään kesäkursseja lapsille ja nuorille. Luvassa on myös dj-iltoja ja open stage -tapahtumia. Elokuussa toteutetaan isoja ulkoilmatapahtumia.

Pilvenpiirtäjiä ja uima-altaita. Vuotalossa sijaitsevassa huoneessa on mahtipontisia rakennushankkeita. Käynnissä on lapsille suunnattu Miniarkkitehdit-kurssi.

Kurssilla ovat mukana myös Melana Pirogova, 10, Stella Johansson, 9, Bruno Toivakainen, 10, ja Elena Jalo, 10.

Kaikki asuvat lähistöllä. Vuotalolla tulee vietettyä paljon aikaa, esimerkiksi kirjastossa. Talolla tapaa usein myös kavereita.

– Minulla on harvoin hetkeä, ettei olisi mitään kirjoja varauksessa, Toivakainen sanoo.

Talosta löytyy lasten mukaan paljon taidetta ja kulttuuria. Esimerkiksi seinillä on taideteoksia.

– Aina joskus täällä myös joku soittaa pianoa, Pirogova kuvailee.

– Minusta tuntuu että se on inspiroivaa, Jalo kuvailee talossa koettuja kulttuurielämyksiä.

Entä mitä jos Vuotaloa ei olisi? Nelikko pohtii viisaasti, että moni tärkeä muisto olisi jäänyt kokematta.

– Olin kerran ukin kanssa kirjastossa yhdessä tapahtumassa, niin minulla ei olisi sitä muistoa, Johansson pohtii.

Kulttuurikeskukset valmistuivat 1980- ja 1990-luvuilla.

– Kulttuurikeskukset ovat olleet jopa visionäärinen ajatus. Helsinkiläisiä rakastava, Bergström pohtii.

Keskusten vuosibudjetti on 7,6 miljoonaa euroa.

– Jos kulttuurikeskuksia ei olisi, niin ne keksittäisiin varmaan viimeistään nyt, kun tiedetään taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset.

Alueellisia kulttuurikeskuksia on ympäri maailmaa, mutta Helsingissä poikkeuksellista on monitoimimalli. Eli se, että keskuksissa voi sijaita muun muassa kirjasto- ja nuorisopalveluita, työväenopisto sekä ravintola.

– Tämä monitoimimalli on kiinnostanut maailmallakin, kertoo kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan vs. toimialajohtaja Laura Aalto.

Nyt lähdetään sambaamaan, kajahtaa huuto Ala-Malmin puistossa.

Kymmenet parit ryhtyvät tanssimaan hiekkakentällä.

Paikalla Malmitalon tapahtumassa ovat myös Marja, 62, ja Ari Turunen, 64.

– Tanssin ilo ja yhteinen tekeminen, luettelee Marja syitä paikalle tulemiseen.

Viimeksi pariskunta kävi Malmitalolla Helsinki-päivänä keikalla.

Kaksikko on huomannut, että kesällä tapahtumia on kosolti.

Mitä jos Malmitaloa ei olisi olemassa?

– Tämä olisi aika kuollut paikka, jos ei olisi edes näitä tapahtumia. Sitten täytyisi vaan lähteä keskustaan päin, Marja pohtii.

– Enemmän actionia vaan laidasta laitaan, Turunen toivoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut