Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Melomassa ollut Beatrice kuvasi järvessä uskomattoman näyn – "Kaveri totesi, että sillä on aika pyöreät korvat hirveksi..."

Beatrice Huumosen seuraan liittyi eräällä retkellä pyöreäkorvainen otus.

Beatrice Huumonen oli melontaretkellä muutama vuosi sitten Kuolimojärvellä Etelä-Savossa, seuraan liittyi vähän erikoisempi vieras.

– Olimme yöpyneet kaverini kanssa edellisen yön teltassa laavun lähellä. Ehdimme meloa aamulla noin puoli tuntia, kun näin toisesta silmäkulmastani, että rannalta lähti eläin uimaan meitä kohti, sanoo Melan Vääntäjät ry:n puheenjohtaja Huumonen.

Ensin Huumonen ajatteli sen olevan koira.

– Eläin jatkoi vain uimistaan. Kun otus tuli lähemmäksi, kysyin kaveriltani, olisiko tuo peura. Kaveri kuitenkin totesi, että hirvi se on. Otus ui vain lähemmäksi ja kun se oli noin 10 metrin päässä meistä, silloin kaveri totesi, että on sillä kuule aika pyöreät korvat hirveksi. Ja karhuhan se oli –  ja iso karhu olikin, Beatrice Huumonen muistelee.

Muisto alleviivaa Huumosen väitettä siitä, että retkimeloja näkee ja kokee asioita, joita ei ikinä uskoisi kokevan.

– Melomalla pääsee paikkoihin, joihin veneellä ei pääse. Lisäksi kajakki on niin äänetön, että meloja voi seurata vedessä vaikka lintujen elämää tai hylkeiden köllöttelyä rantakalliolla.

Lohjalainen melontaseura Melan Vääntäjät viettää tänä vuonna juhlavuottaan, sillä se perustettiin 30 vuotta sitten.

Harrastus sopii kaikille uintitaitoisille.

– Hellströmin Kari mietti silloin samanhenkisten tuttaviensa kanssa, että haluaisivat perustaa melontakeskuksen, jota varten tarvittiin melontaseura. Siitä se lähti liikkeelle. Alkuun seuran jäsenmäärä oli noin 30 henkeä, mutta vuosien varrella se on kasvanut ja nyt jäseniä on noin 200.

Yhdistyksen toiminta on aktiivista ja monipuolista. Siinä yhdistyvät melonta, luontoystävällinen retkeily ja muukin yhdessäolo.

Beatrice Huumonen kertoo, että toiminnassa on keskitytty erityisesti retkimelontaan ja kanoottipooloon. Kanoottipoolo on vauhdikas vedessä pelattava pallopeli, jossa liikutaan ketterillä kolmimetrisillä poolokajakeilla ja palloa hallitaan käsiä tai melaa käyttäen.

Melan Vääntäjät järjestää vuosittain kanoottipoolon alkeiskurssin ja taitomelontakurssin, joka on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille. Lisäksi seura järjestää useita Meloja 1 -peruskursseja, joissa opetetaan melonnan perusteet ja paljon turvallisuuteen liittyviä asioita.

– Kun peruskurssi on suoritettu, voi liittyä seuran jäseneksi. Se tarkoittaa sitä, että voi osallistua seuran tarjoamiin aktiviteetteihin ja saa kaluston ja varusteet käyttöönsä. Lisäksi seurasta saa paljon uusia kavereita, joiden kanssa pääsee yhdessä melomaan.

Kesäkuusta elokuun loppuun Melan Vääntäjillä on viikoittain yhteinen keskiviikkomelonta, minkä lisäksi järjestetään kerran kuukaudessa torstaimelonta.

– Seuran retket ovat muutamasta tunnista muutamiin yön yli retkiin. Me retkeilemme laajasti, emme pelkästään Lohjanjärvellä, vaan myös esimerkiksi Saimaalla ja merellä. Jäsenmaksua vastaan voi osallistua myös seuran erilaisiin koulutustapahtumiin.

Länsi-Uusimaa on kuitenkin järvineen, jokineen ja merineen melojan paratiisi, sillä jokaiselle löytyy jotain ja kokeneellekin melojalle uusia paikkoja tutkittaviksi.

Beatrice Huumosen mielestä melominen on erityisen ihanaa merellä, mutta myös Lohjanjärveltä löytyy suosikkipaikkoja.

–  Kaurassaari on kiva paikka rantautua, samoin Ollisaari Aurlahden tuntumassa. Tykkään myös Lohjansaaren ympäristöstä, koska siellä on muun muassa todella kauniita rantakallioita. Volssaari on toinen kaunis paikka.

Talvisin Melan Vääntäjillä on uimahallivuoro Neidonkeitaalla. Uimahallissa on turvallista harjoitella muun muassa kajakin kaatamista ja melontatekniikkaa.

Melontaharrastus sopii Beatrice Huumosen mielestä kaikille uintitaitoisille. Se on harrastus, joka kehittää kuntoa, edistää terveyttä ja kohottaa mieltä.

– Itse innostuin melomisesta oikeastaan jo ihan pienenä, sillä vaarilla oli kajakki. Sieltä sain kipinän, joka syttyi aikuisena, kun lapset kasvoivat ja minulle jäi aikaa myös omille harrastuksille. Aloitin melontaharrastuksen Vihdissä, mutta Melan Vääntäjiin tulin mukaan noin neljä vuotta sitten. Puheenjohtajaksi minut valittiin tänä vuonna.

Melan Vääntäjien toiminnasta löytyy lisätietoa osoitteesta www.melanvaantajat.com