Psykiatrisen hoidon vaje näkyy lastensuojeluilmoituksissa, mutta nopeuttaako se avun saantia? Lastensuojelun johtaja: "Mitään ohituskaistaa meillä ei ole"

Perhettä voidaan tukea esimerkiksi perhetyön keinoin, mutta se ei korvaa lapsen tai nuoren psykiatrista hoitoa.

Lastensuojeluilmoitukset ovat Helsingissä kasvaneet tänä keväänä 8 prosentilla. Lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski kertoo, että ilmoituksia tarkasteltaessa ilmenee, että psyykkisen terveyden ongelmat näyttävät lisääntyneen.

Se, että lapset ja nuoret eivät pääse ruuhkaisten mielenterveyspalveluiden piiriin, näkyy lastensuojelussa selkeästi ja lastensuojeluasiakkuuksia on jouduttu aloittamaan lapsen jäätyä vaille tarvitsemaansa hoitoa.

Lapsen psyykkinen terveydentila on seitsemänneksi yleisin syy kevään 2022 aikana tehdyistä lastensuojeluilmoituksissa.

Eniten lastensuojeluilmoituksia on tehty vanhemman päihteiden käytön vuoksi (10 % kaikista), lapsen lainvastainen toiminnan vuoksi (8 %) ja sekä koulunkäynnin laiminlyönnistä (7 %). Syitä on listauksessa yhteensä 38.

"Lasten puhelimista löytyy kuvia rahatukoista ja poseerauksista" – Ryhmässä ryöstelevät nuoret huolestuttavat poliisia: Tämä yleistynyt ilmiö vaikeuttaa tapausten selvittämistä

Yksi suurimmista ilmoittajatahoista on Nummikosken mukaan koulu, ja tyypillisesti ilmoittajana on opettaja.

– Koulut tekevät lastensuojeluilmoituksen usein silloin kuin heidän toimensa eivät enää riitä, tai niitä ei ole mahdollista lapselle järjestää. Koulut tekevät melko paljon myös sosiaalihuoltolain mukaisia yhteydenottoja yhdessä vanhempien kanssa ja näissä näkyvät myös vaikeudet saada lasten- tai nuorisopsykiatrista hoitoa, toteaa Nummikoski.

Lastensuojeluilmoituksen syynä voi olla koulupoissaolot, ja kun tilannetta aletaan selvittää löytyy taustalta lapsen psyykkistä oireilua, johon usein on apua yritetty hakea jo aiemmin.

– Mahdollisesti koululääkäri tai terveyskeskuslääkäri on tehnyt lähetteen lasten- tai nuorisopsykiatriaan, mutta lähete palautuu ja lapsi jää ilman psykiatrista hoitoa.

Myös jonot nuorisoasemalle ja nuorisopsykiatriaan näkyvät lastensuojelussa, kun lapsen tilanne menee huonompaan suuntaan ja koululta tehdään sen vuoksi lastensuojeluilmoitus.

– On paljon myös sellaisia tilanteita, joissa lapsella on jo psykiatrian kontakti, mutta hoito ei ole millään muotoa riittävää, käyntejä on todella harvoin ja lapsi saattaa olla itsetuhoinen. Vanhemmat ja koulu ovat huolissaan lapsen tilanteesta ja kokevat hoidon riittämättömäksi, Nummikoski kertoo.

Hän toteaa, ettei lastensuojelulla ole mitään ”ohituskaistaa” psykiatriseen arvioon.

– Näissä voidaan olla terveydenhuoltoon yhteydessä ja selvittää mikä lähetteen käsittelyn tilanne on ja mahdollisesti tarkentaa lähetettä. Monesti vanhemmat ovat jo niin uupuneita, että eivät välttämättä jaksa enää uudestaan käynnistää prosessia, jos esimerkiksi lähete on jo kerran palautettu. Silloin ollaan perheen avuksi asiassa.

– Lapsiperheiden ja lastensuojelun palveluilla voidaan kannatella perhettä esimerkiksi perhetyön keinoin, mutta se ei korvaa lapsen tai nuoren psykiatrista hoitoa, korostaa Nummikoski.

Vantaan Sanomat kertoi aiemmin, että Vantaalla on havaittu ilmiö, jossa vanhemmat tekevät psyykkisesti oireilevasta lapsestaan oma-aloitteisesti lastensuojeluilmoituksen siinä toivossa, että se nopeuttaisi erikoissairaanhoidon puolelle pääsyä.

Nummikoski ei tunnista vastaavaa ilmiötä Helsingistä.

– Vanhemmat itse tekevät lastensuojeluilmoituksia verrattain vähän.

Helsingin lastensuojelu kamppailee valtavien ongelmien edessä, vaikka lukujen valossa työntekijöitä on riittävästi – johtaja: ”Lastensuojelu ei yksin kykene vastaamaan perheiden tarpeisiin"

Helsingissä on tammikuusta maaliskuun loppuun tehty kaikkiaan 4 839 lastensuojeluilmoitusta, jotka koskevat 3 346 lasta. Ilmoituksissa näkyy se, että osasta lapsia tehdään monia lastensuojeluilmoituksia toistuvasti.

Viimeisinä vuosina lastensuojeluilmoituksen kohteena on ollut noin 8 prosenttia alle 18-vuotiaista helsinkiläislapsista.

Kiusailmoituksia vain vähän

Täysin turhia lastensuojeluilmoituksia Helsingin lastensuojelun johtajan mukaan tehdään vain vähän. Turhat ilmoitukset liittyvät lähinnä naapuririitoihin tai muuhun kiusantekoon.

– Nämä ovat marginaalinen ryhmä kaikista ilmoituksista, Saila Nummikoski sanoo.

Samalla turhat ilmoitukset kuitenkin työllistävät työntekijöitä, koska jokaiseen ilmoitukseen tulee suhtautua riittävällä vakavuudella ja jokainen ilmoitus on selvitettävä.

Nummikoski kertoo, että vanhempien huolto- ja tapaamisriidat lapsista ovat myös lisääntyneet jonkin verran.

– Näissä on tosinaan vaikea näyttää toteen, että mikä on totuus. Vanhempien näkemykset saattavat olla aivan päinvastaiset. Jos tilanne jatkuu pitkään ja kroonistuu, niin lapsi kärsii tilanteesta merkittävästi. Silloin voi olla aiheellista lastensuojelun asiakkuus.

Poliisi aloitti esiselvityksen lastensuojelun toimista – Äiti surmasi itsensä ja lapsensa Viikin Latokartanossa maaliskuussa

Nuoret viskoivat kivillä, pyrkivät perheen portista sisään ja kuvasivat kiusaamistaan Viikissä – Äiti: "Haluaisin asua paikassa, jossa ei joutuisi pelkäämään"

Poliisikansanedustaja Tom Packalén nuorten väkivaltaisista kostoista: ”Tilanne ei ole poliisin hallinnassa”

"Lystin maksava keskiluokka rupeaa kyseenalaistamaan, onko homma enää hallussa" – Kaksi isää sai tarpeekseen espoolaiskoulujen levottomuudesta ja väkivallasta

Etusivulla nyt

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut