Nyt on erikoinen paikka: Olympiastadionin viereen suunnitellaan paviljonkipäiväkotia – tilat 140 lapselle

Helsingin kaupunki suunnittelee pystyttävänsä päiväkotipaviljongin eli väliaikaiset väistötilat poikkeuksellisen keskeiselle paikalle Töölössä.

Kolmen päiväkodin väliaikaisen päiväkodin paikka olisi Olympiastadionin vieressä sijaitseva Savilan pumppaamon tontti (Mäntymäentie 1).

Hankesuunnitelmaa käsitellään kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston kokouksessa tämän viikon torstaina. Päätös edellyttää myös puoltoa myös kasvatus- ja koulutuslautakunnalta.

Rakennus tulee olemaan puuverhoiltu ja kaksikerroksinen. Paviljonki on siirtokelpoinen.

Väliaikaiseen päiväkotiin on tarkoitus sijoittaa päiväkoti Ratikan, Riikan ja Päiväpirtin lapsia. Tiloja suunnitellaan noin 140 lapsen käyttöön.

Ensimmäiseksi käyttäjäksi on tulossa ensi vuoden alussa Töölön ratikkahallien korttelissa toimiva päiväkoti Ratikka, jonka pysyviä tiloja laajennetaan ja korjataan.

Runeberginkadulla toimiva päiväkoti Riikka tulee tarvitsemaan tiloja taloyhtiön putkiremontin takia ensi vuoden maaliskuusta alkaen.

Taka-Töölössä sijaitsevan päiväkoti Päiväpirtin nykyinen rakennus korvataan uudisrakennuksella. Myös sille kaavaillaan muuttoa Mäntymäen paviljonkiin. Rajasaarentien uuden rakennuksen rakentaminen kestää tämänhetkisen aikataulun mukaan kesästä 2024 kevääseen 2026.

Järjestelyitä tehdään, koska kaupungilla ei ole Töölön alueella vapaana muita päiväkotikäyttöön soveltuvia tontteja tai tiloja.

Savilan pumppaamon tontilla on rakennettu 1930-luvulla rakennettu ja käytöstä poistettu pumppaamorakennus.

Tontilla on tarkoitus tehdä infrastruktuuritöitä ennen heinäkuussa alkava rakentamista.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut