Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Veronpalautusten maksaminen alkaa – Osalla palautusten maksupäivä on voinut siirtyä myöhempään ajankohtaan

Ensimmäiset veronpalautukset tulevat tileille 4. heinäkuuta ja ensimmäinen jäännösveron eräpäivä on tämän viikon perjantaina 1. heinäkuuta.

Verohallinto maksaa veronpalautuksia heinäkuussa 183 000 asiakkaalle yhteensä 170 miljoonaa euroa.

Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu nyt neljättä vuotta joustavasti, eli eri henkilöillä eri aikaan. Siksi veronpalautusten tai mahdollisten jäännösverojen eli mätkyjen määräpäiviä on tänäkin vuonna useita. Ensimmäiset saavat veronpalautukset heinäkuussa, viimeisimmätkin joulukuussa.

Eniten veronpalautuksia maksetaan elokuussa. 3. elokuuta palautuksia saa 1,7 miljoonaa asiakasta yhteensä noin 724 miljoonaa euroa.

– Veronpalautuspäivän aamuna ei kannata hermostua, jos rahoja ei näy tilillä. Veronpalautukset maksetaan päivän aikana, joten rahat voivat olla tilillä hyvin vasta iltapäivällä, ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta kertoo tiedotteessa.

Osalla odottajista veronpalautusten maksupäivä on voinut siirtyä myöhempään ajankohtaan, mitä alkuperäisessä verotuspäätöksessä on kerrottu.

Verotuspäätöksellä on kerrottu henkilön verotuksen päättymispäivä. Jos verotustietoihin tulee muutoksia ennen verotuksen päättymistä, verotuksen päättymispäivä, veronpalautuksen tai jäännösveron määrät sekä maksu- tai eräpäivät voivat vielä muuttua.

Verohallinto muistuttaa asiakkaita tarkistamaan OmaVerosta, mille tilille veronpalautukset ovat tulossa. Esimerkiksi viime vuonna noin 30 000 henkilöä sai veronpalautuksen maksuosoituksena eli rahalähetyksenä, koska Verohallinnolla ei ollut henkilöiden tilinumeroita ajoissa tiedossa.

Tällä hetkellä Verohallinnolla ei ole 550 henkilön tilinumeroa, jotka ovat saamassa veronpalautusta heinäkuussa. Elokuussa veropalautuksia saavilta tilinumeroita puuttuu vielä 28 200.

Verohallinto suosittelee jäännösveroa eli mätkyjä ja kiinteistöveroa maksavien tilaamaan omasta verkkopankistaan Verohallinnon e-laskut.