Kaupunkisoutuveneitä Helsingissä jo neljättä kesää – Herttoniemenrannassa myös ilmaisia asukasveneitä

Herttoniemessä on tänä kesänä myös maksuttomia asukasveneitä. Rahat saatiin kaupungilta äänestämällä.

Kaupunkisoutuveneet ovat Helsingissä vuokrattavina jo neljättä kesää.

Skipperin soutuveneiden saapuminen Helsingin rannoille kesäkaudeksi on yksi osa kaupungin strategiaa parantaa Helsingin asukkaiden merellistä virkistäytymistä sekä yrittäjien menestystä. Saaret ovat olleet pääkaupungissa kauan vajaakäytöllä ja usea saarista vain harvojen saavutettavissa.

– Pyrimme jatkuvasti parantamaan lähisaariston saavutettavuutta ja monipuolistamaan ranta-alueiden käyttöä. ’Meri kuuluu kaikille’ -teemamme mukaisesti merellinen Helsinki on myös ilman omaa venettä liikkuvien ulottuvilla, ulkoilupalvelujen erityissuunnittelija Minttu Perttula kertoo tiedotteessa.

Uudet maksuttomat soutuvenepisteet on saatu Herttoniemessä osallistuvan budjetoinnin Omastadi-hankkeen kautta.

Äänestysvaiheessa yksi valituksi tulleista ehdotuksista oli asukasvene Herttoniemen alueelle.

Skipperi-yhteistyössä toteutetut Herttoniemenrannan soutuvenepisteet Laivalahdessa ja Naurissalmessa ovat olleet heti kesäkuun alussa alkaneen kauden alusta erittäin suosittuja.

Tällä kaudella Skipperin kaupunkisoutuveneitä on myös Munkkiniemen Ramsaynrannassa, jossa veneitä on kaksi sekä Töölönlahdella, jossa piste toimii kahden veneen kapasiteetilla. Myös Vuosaareen on aukeamassa kaupunkivenepiste.

Kaupunkisoutuveneet varataan Skipperin sovelluksella. Veneiden tarkat sijainnit ja veneen tiedot näkyvät sovelluksesta.

Soutuveneoikeus koko kesäkaudelta maksaa 49 euroa.

Poikkeuksena tästä on Herttoniemi, josta veneen voi varata maksutta.

Varauksen pituus on kolme tuntia. Varauksen voi tehdä alkavaksi välittömästi tai tunnin päähän. Kesäkuussa alkanut kausi päättyy 31. lokakuuta.

Soudun päätyttyä vene palautetaan paikkaan, josta se otettiin käyttöön. Lisäksi vene merkitään palautetuksi sovelluksessa.

Kelluntaliivit säilötään soutuveneen keulaluukussa, jonne liivit myös jätetään retken päätyttyä. Liivejä on sekä lapsille että aikuisille. Kaikissa veneissä on äyskäri ja pesusieni, jotka löytyvät veneen takaluukusta.

Soutelun päätyttyä varaaja siivoaa veneen ja jättää siivousvälineet takaluukkuun, jotta vene on siistissä kunnossa seuraavalle meriretkeilijälle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut