Terassilta ja parvekkeilta alkaneet palot aiheuttavat keskimäärin suurempia palovahinkoja kuin muut kodissa tapahtuvat palot, selviää Ifin vahinkotilastoista.
If testasi palotesteissä erilaisia palon syttymistapoja terassilla. Terassipalo alkaa useimmiten grillistä, mutta niitä aiheuttaa paljon myös tumppaamattomat tupakat. Lisäksi terasseille jätetty kuuma tuhka tai terasseihin upotetut paljut voivat aiheuttaa palovahinkoja.
– Myös paljuista on lähtenyt tulipaloja. Joissain tapauksissa palju on tyhjentynyt vahingossa lämmityksen aikana ja sitten tuli on sytyttänyt ympäröivän terassin, kertoo Ifin omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen tiedotteessa.
Yksi syy on mahdollisesti se, että sisällä olevat palovaroittimet reagoivat ulkopaloihin hitaasti. If testasi terassipalojen syttymistä ja olosuhteita turvallisessa testiympäristössä keväällä 2022.
– Palotestissämme vanhan pikkumökin sisälle sijoitettu palohälytin reagoi vasta noin kymmenen minuuttia palon syttymisen jälkeen, jolloin terassi oli jo ilmiliekeissä. Mökin ikkuna hajosi kuumuuden vaikutuksesta vain hetki hälytyksen jälkeen, Utunen sanoo.