HSL-lipulla toimiva ympärivuotinen lauttaliikenne Kruunuvuorenrantaan – aloitus ensi vuonna

Helsingissä aloitetaan ympärivuotinen HSL-lipuilla toimiva lauttaliikenne Laajasalon Kruunuvuorenrantaan, päätti kaupunginhallitus maanantaina käsitellessään sähkölauttahankkeen loppuraporttia ja hankkeen päättämistä.

Sähkölautta Laajasalon ja kantakaupungin välille osoittautui kalliiksi – ylittäisi Suomenlinnan liikenteen kustannukset moninkertaisesti

Liikenne alkaa ensi vuonna ja liikennöinnin aikana arvioidaan lautan kysyntää ja tarvetta. Liikennöintiä jatketaan enintään Kruunusiltojen valmistumiseen asti.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että selvitetään mahdollisuus hyödyntää Suomenlinnan liikenteessä käytettävää kalustoa jääkauden liikenteessä ja suositaan päästötöntä kalustoa sulan kauden aikana.

Sähkölauttaselvityksessä ilmeni, että jäissä kulkeva sähkölautta olisi kallis ja vaikea toteuttaa. Kaupunginhallitus päätti, että jatkossa tullaan selvittämään sähkölauttayhteyksiä ilman vaatimuksia ympärivuotisesta liikenteestä tai jäissä kulkemisesta.

Saara, 18, sai ensimmäisen kesätyöpaikkansa Vartiosaaresta – nuorten pitämällä ekokahvilalla on yksi jo klassikoksi muodostunut myyntivaltti

Kaupungihallituksen mukaan tavoite on, että puolet Helsingin lauttaliikenteestä on päästötöntä vuonna 2030.

Tällä hetkellä Kruunuvuorenrannan ja Kauppatorin välillä kulkee yksityinen vesibussiliikenne kesäkaudella. Lähtöjä on useasti päivässä.

Villiä ilmiötä yritetään kitkeä Helsingin suosituilta saarilta – kielto ei perustu lakiin: "Muutamat henkilöt pilaavat kaikkien maineen"

Ulkoilusaariin pääsee jälleen

Miten materiaalipula vaikuttaa Kruunusiltojen työmaalla? – "Ongelmat heijastuvat meillekin"

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut