Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kävijät raivostuivat: Weekend-festivaalin epäonni jatkuu useilla viime hetken peruutuksilla – Perjantain pääesiintyjästä vain puolet paikalle

Tänään alkavan Weekend-festivaalin epäonni jatkuu: festivaali tiedotti eilen illalla jälleen useasta uudesta artistiperuutuksesta. Esimerkiksi tämän illan pääesiintyjästä, Rae Sremmurdista saapuu paikalle vain rap-duon toinen osapuoli.

Paikalta puuttuu Jxmmi ja Swae esittää duon hittejä yksin. Peruutuksen syyksi ilmoitettiin "odottamattomat matkustusongelmat".

Torstaina ilmoitettiin myös, että festivaalilta jää pois indie-poppia esittävä laulaja-lauluntekijä Boy Pablo. Syyksi on ilmoitettu sairaus ja tilalle on buukattu kotimainen @kuumaavirallinen, joka esittää suomenkielistä pop-musiikkia.

Rae Sremmurd kiinnitettiin festivaalille vasta muutama päivä sitten, kun Post Malonen keikka peruuntui "festivaalin logististen ongelmien" vuoksi. Festivaali on kertonut julkisuudessa, että se ei saanut järjestettyä Post Malonen keikan vaatimaa kalustoa.

Festivaalin logistiikkaongelmien vuoksi on peruttu myös kanadalais-DJ Rezzin ja brittiduo A1 X J1:n esiintyminen festivaalilla. Tosin torstaisessa päivityksessä kerrotaan A1 X J1:n keikan peruuntuneen yllättävien matkustusongelmien vuoksi.

Tapahtuman sosiaalisessa mediassa on kuitenkin huomautettu, että Yebouahin oli muutenkin tarkoitus esiintyä Weekendissä. Rezzille ei ole nimetty korvaajaa.

Festivaalille ei saavu myöskään Lil Tjay, jota ammuttiin viime viikolla. Lil Tjayn oli määrä esiintyä sunnuntaina eikä korvaavaa artistia ole vielä nimetty.

– Teemme aina kaikkemme, jotta viikonloppu on onnistunut niin kävijöille kuin artisteille. Emme koskaan halua negatiivisuutta vaan teemme tätä hommaa positiivisuuden kautta. Etenkin tässä maailmantilanteessa, haluamme tarjota kävijöille hyvää fiilistä ja iloa, festivaali kommentoi tuoreimmassa peruutuspäivityksessä.

Lukuisat suurten nimien peruuntumiset ovat herättäneet sosiaalisessa mediassa raivoa ja epäilyksiä siitä, että peruuntumisten oikea syy olisi se, että lippuja ei ole myyty tarpeeksi ja kalliisiin artisteihin ei riitä rahat. Järjestäjä on kiistänyt väitteet julkisuudessa.

– Eli siis teillä on oikeus muuttaa (syystä tai toisesta) koko alkuperäinen artistikattaus ja vastaus meille asiakkaille on, että ”deal with it”? Ei muuta, ku tsemppistä vaan jatkoon. Eiköhän tää oo näiden kemujen viimeistä kuolinkorinaa, ku näin hienosti toimitte reklamaatioiden suhteen, kommentoi eräs asiakas Facebookissa.

– Jännä juttu et muil festareil ei ikin tuu näit "peruuntumisii" ja sit weekendeil tulee muidenkin edestä, kommentoi toinen Instagramissa.

– Miten voi näin huonosti järjestää? Ens vuonna menee rahat muualle jos ei saada kunnon artisteja eikä mitään nobodyjä, kirjoittaa kolmas Instagramissa.

Ymmärtäjiäkin festivaalin haasteille kuitenkin löytyy.

– Siis sano muut mitä sano mut me tullaan meidän porukalla ainaki pitää helvetin hauska viikonloppu ja mielensäpahottajat voi jäädä kotiinsa, kommentoi eräs.